Osoittivat tietä toista
ajan ankeen ahdingoista,
tietä, joll' ei haasta tykki;
jolla rauhaa sydän sykki.
Mutta nyrkki suut ne sulki,
jotka toden toivat julki,
hukka kansan parhaat peri,
vuoti viatonten veri.
Taipui kansa harvain tahtoon, syöksyi "sankaruuden" vahtoon, murskautui vihan muuriin, sortui suruihinsa suuriin.
RAMPOJEN KARNEVAALI
Invaliidijunan sauhu kietoo vaunut hunnuin taajoin, taakse niiden kaihtuu kauhu, ilmenevä rammoin raajoin.
Onnettomuus, oihke, nurjuus,
joill' on juna kuormitettu,
nokeen peittyy, sodan kurjuus
ohi vierii aavistettu.
Siellä täällä rujon, ramman
nojaavan näät kaidepuihin:
ken on saanut lihasvamman,
ketä koskenut on luihin.
Mutta sisäpuolla, siellä,
siellä sodan synkin sato
kärsimyksen kolkon tiellä,
siellä karvain ihmiskato.
Siellä viruu vainon heelmät,
ruhjotut nuo ruumisrukat,
"sankaruuden" sairaat teelmät,
kulttuurimme viime kukat.
Siellä esiintyvät ajan
ihailtavat ihmeluomat,
saavutukset saaneet majan,
tekniikan ja taidon tuomat.