Oli käsky kytkeä kiinni mies,
mut ken meni surman suuhun?
Tuli-ympyrä hehkuvan hohtava
yhä laajeni puusta puuhun.
Iso-Peltola turhaan nyrkkiä pui.
— Mene itse, virkahti joukko.
— Niin, niin, tule ruoskines renkisi luo!
myös lausahti kehästä houkko.
— Tule ruoskines hullun renkisi luo,
tule luokseni, ellet sä pelkää,
on tuttu sun raippasi; muistatko,
miten mäikyi se renkisi selkään?
Tuon päivän Peltola muistatko,
jona järjen päästäni puit sa,
jona heilutit kiskuri-valtikkaas
ja kiskurilakias luit sa?
On mulle se niinkuin eilinen,
on niinkuin eilen vasta
ma oisin kostoa vannoen
pois lähtenyt Peltolasta. —
Iso-Peltola suuttuu suunniltaan,
hän ei näe selvää surmaa,
tulimuuria ei näe murhaavaa,
vaan ryntää kohti turmaa.
Ja ryskyen sortuvat suuret puut,
tuli räiskyy ja riehuu ja hohtaa.
Ei kenkään nää mitä tapahtuu,
kun toisensa kostajat kohtaa.
TALVITARINA
Talo Kontsaan kummulla nousi kuin kerskaten vaurauttaan, ja mahtavampaansa Kontsas ei tuntenut seudullaan.
Oli lippaat kultia täynnä
ja vainiot viljoja loi,
täpötäynn' oli aitat uhkeet,
salo riistaa ja laidunta soi.