Yks lehti putoo puusta pikemmin,
vaan toinen vaipuu vasta myöhemmin,
näät, tasaisest' ei aurinkoa riitä
ja pimeys ei elinvoimaa siitä.
Tääll' lehti toinen toista varjostaa
ja pintalehti kaiken valon saa
ja varastaa
näin toisen elinvoiman kokonaan
ja siitä karttuu
ja vahvaks' varttuu;
mut alin lehti vailla valoaan
ei kauvan kestä, kun jo kuolee pois,
vaikk' kasvu-aikaa vielä ollut ois,
pois kuolee, kaatuu
ja mullaks' maatuu.
Puu, runko säilyy ajast' aikahan ja aina uudet lehdet näkee kasvavan ja — kuolevan. Sit' täällä koit ja madot syövät ja ajan rajuilmat sitä lyövät, mut murru, taitu ei se vaan, ken tietää, tokko milloinkaan?
Oi, mihin verrata voi ihmiskunnan puuta?
Niin ihanaa, niin kurjaa et sä tiedä muuta!
III.
KAARLE HALMEELLE.
(Seppeleessä 9.12.03).
"Hjorth," "Kahdestoista Kaarle" myös:
Sun taitees, tekotapas, työs
Ja tarmos taikavoimineen
Saa sydämemme, seppeleen!
HELMILLE.
Oi, olkosi uneni armainen, hyvätuuleni, henkeni ylhäinen,
yli varjojen valoni säihkyntä sekä syömeni, sieluni syttäjä,