TALVEN TULLEN.
On talvi kohta käsissä, jo hallahenki havaa; taas luonto lumisylinsä maan asujille avaa.
Maan päälle lumihiutaleet
jo taivahalta putoo
ja akkunoihin uutimet
jääkiteet kohta kutoo.
Pimeetä on jo Pohjola,
yön synkeätä selkää.
On tuska sitä tuntea
ja sitä mieli pelkää.
On talvi ahne, ankara,
on kovakoura, julma,
ja sillä vahva vartija
on pohjan kylmä kulma.
Ei talvi säästä, suojele
ja tue turvatonta,
ei vaipumasta varjele
se lasta onnetonta.
Se koditonta kurittaa
ja osatonta painaa;
sen alla raukka raukeaa
ja heikko ompi vainaa.
Min nälkä jätti jälelle,
sen pakkanen jo pyytää;
min suvi siitti elolle,
sen talvihalla hyytää.
Se olla voipi onnekas,
kell' ompi puita takkaan
ja jolle sarka sadokas
toi jauhoerän vakkaan.
Ei tätä tuuli, talvisää
ja huurat huoletuta;
mut mitä muiden osaks jää,
se toista ompi tuta.