Mun kultani kulkevi kaupungit,
hän korskan korjassa ajaa.
Ja sittenkään hänen sydämessään
lopu milloinkaan ei vajaa.
Ja kun hän on kyltynyt kulkusten
ja tiukujen toitotuksiin,
väkijoukkioihin ja joutavaan
ja houkkien hoilotuksiin.
Niin silloinpa, silloin hän kiiruhtaa
tien poikki tanhuan laitaan,
mökin pienen hän ääreen astahtaa,
mun luoksein tulla hän taitaa.
Ja siks minä rauhassa raadan vaan ja illat kuuntelen käkee: Pian kait tää poikakin pirtissään jo armaan astuvan näkee.
ÄLÄ KULJE SÄ KUUTAMOLLA!
Jos aijot seisoa pystyssäpäin oma itsesi tahtoin olla, niin karta kuisketta kuutamoyön, älä kulje sä kuutamolla!
Jos kuutamoiltoja kuljetkin,
niin tyttösen kanss' älä kulje,
ja vältä, ettet sä tyttöä vain
käsivarsien keskeen sulje.
— Mut onhan se kaikki niin kaunista
sekä suurta ja juhlallista.
Kuu kaunis ja kullankeltaset veet
ovat tunnetta rauhallista.
On, on, mutta sehän on hulluinta,
että aina et näe kuuta
ja eip' ole aina tyttöäkään,
joka sulle suikkisi suuta.
Kas, kuuhut kun kulkee pilvien taa
ja tyttö kun hyvästit heittää,
niin silloinpa yöhyt ja maailma taas
sun mustina murheina peittää.