Miks vielä viivyt? Miks et etelähän pois kiidä kiirein kaukorannan taa? Miks vielä viivyt? Miks et etsimähän jo lähde maata valonvalkeaa?
Sa nääthän, että syksyn hämärähän jo verhoutuu Lapin laaja maa ja että talven taikapimeähän sun pesäs pieni pian katoaa.
Vai säälisitkö, sorja, surunlasta, mi lohdun löysi liverryksissäs, löys toivon tuikahduksen laulannasta,
mi sydämeensä helkkyi syömestäs? Oi ällös, ällös, armas! Kuolemasta vain varo, riemurinta, itseäs!
5.
On väärä puhe, että Boaksensa — tuon kaunihin, mi nukkui vuoteellaan ja unikuvin näki kultasensa, mi lemmellensä nauroi, nauroi vaan —
luo hiipi Ruth ja painui povellensa, soi tulihuulin hälle suukkojaan ja kaikki ukset aukas sydämensä ja kuumin käsin kauloi kalleintaan
ja palavana vannoi valojansa kautt' tähtitaivahan ja meren, maan ja — yösen viipyi luona armahansa
ja poistui vasta aamun valkeaan.
— Noin ei hän tehnyt! Ei, vaan majassansa
Ruth unta palvoin nauroi Boastansa.
6.