Käänty tieltä, pois palaten ilta synkin syömessänsä, yö pahin povensa alla!
Tule pois!
Tule pois, tule pois, tule lohduta mua, ma hetkestä hetkeen ikävöin sua, sua silmin nähdä jo halaan. Niin kallionraskas on kaipioni, ja kaihosta sairas sydämeni pian tuhaksi tummaksi palaa.
Tule pois, ole luonani, viihdytä mua, kun tuskahan näin olen pakahtua ja onneni on niin vajaa. Sua odotan niinkuin elämää, joka kaikkeussuurena ylleni jää, tai niinkuin vapahtajaa!
Ero.
"Jää hyvästi", ma huokasin, ja sydämeni vapis, ma rauenneena vavahdin, kun valju voima napis.
Ja silmät kiilsi kyynelin
ja puhe puuttui suusta:
ma kevatsäästä haastelin,
kun taitanut en muusta.
"Mua ällös, ällös unhota".
Näin viimein sopertelin,
kun erohetken kaihossa
ankeessa surren elin.
"Mua ällös, ällös unhota". Nuo muistatko sä vielä, kun maailmalla kaukana sa kuljet, kulta, siellä?
Tovin vain.