Ja vaikka sen sortumus synnyttäis ikituskan, mi rintamme pohjaan jäis, niin: sortukohon! Suru suurempi on kuin kerjäävä riemu, mi huokaa!
"Olet ahne" —
"Olet ahne", sa lausuit mulle, kun suuteloitasi join; mut silmäsi haastoi: kulta, mua vieläi suutele. Noin!
Ja ahneuttani välttäin sinä juoksit luotani näin, vaan kiiruhtaissasi erhein sa riensit suutani päin.
Rikasta riemua.
Min' en tahdo mykkänä kulkea ja muiden laiselta näyttää, min' en saata suutani sulkea, näin riemu kun rintani täyttää.
Mun täytyy tunteeni paljastaa sanaratsujen kannettavaksi ja rintani riemun paljastaa koko maailmalle annettavaksi.
Kuten tahdot —
Kuten tahdot, olkohon menneeksi: täys riemu ja sitten — surut! Mut ylpeenä uhmaten viskaamme me pois huonoimmillemme murut.
Täys tulkoon onni ja onnettomuus,
vain rohkea jotakin voittaa.
Pikar' pohjaan siis! Elo lyhkänen on;
äkin kuolemanhetkikin koittaa.