Veri villi ja kuuma kun kiihoittaa,
poviss' suitsuu hiiltävä huike,
himo liekkiä lyö jumal-leimuavaa
ja tuima on silmissä tuike.
Niin miksemme kuulisi kutsuntaa, elo täys kun on eessämme vielä ja kun voimia meillä on uskaltaa ja kenkään meitä ei kiellä.
Helmiä sataa.
Helmiä, helmiä, helmiä sataa kirkkaita kimaltavia, päivän kultia, kuun hopeaisia, syyslumen puhtoisia.
Mulleko nää, oi näitäkö mulle
köyhälle kulkijamelle,
kahmalon täydeltä päärlyjä armo-
polkuja polkenehelle?
Kyynelkarpalokullatpa vierii armahan poskia pitkin; Kroisokseksi ja rikkaammaksi impeni näin minut itki.
Nyt koitellaan —
Nyt koitellaan, kump' ennemmin kuivuu ja kuolee: huul' liekkivä huuliin hautautuu, tulikuuma on suu, joka suutelon janossa huolee.
Ja ei jano sammu ja ei tuli kielellä tummu, vaikka suut ajat ankarat yhdessä viihtyy ja huulien kosketus kiihtyy.
Ja tuliset kipinät suonihin kulkee ja veri on hehkuvan kuumaa; joka pisar janon polttavan itseensä sulkee, ja sielua hourehet huumaa.