Näin virttä vierrän, sävelin ma sydänsurut suistan ja toivonlapsen laulelmin yön peikot pois ma puistan.
V.
Mun on niin outo olla nyt, ett' ihan ihmetyttää; ma tovin olen itkenyt ja nyt mua hymyilyttää.
Tää tunne suuren ilon on
tai suuren surun enne.
Saas nähdä, poika hongikon,
ma minne tästä mennen.
Ma käynkö tuonen tuskihin ja manan merta soudan vai jumalainko juhlihin ma koito kohta joudan?
VI.
Vain kangastusta kaikkiko ja haavehien harhaa? — Oi julma, kylmä kohtalo, kun veit sa multa parhaan!
Viel' ihan äsken edessäin
sen sorja varsi väikkyi,
sen kaunokarva kimmeltäin
kuin pehmyt laine läikkyi.
Ja tyhjä taas on erämaa
kuin vain se olla voipi.
Taas erämiesi huoahtaa
ja yksin unelmoipi.
On eränkäyjän elämä
vain unta, unta, unta,
sen onni valhe pettävä,
sen suvi lunta, lunta.