Ja: sentään kaikki kaikessa vain unet ovat hälle. Siis: kiitos, kiitos kaikesta, min soitte etsijälle!
VII.
Mua onni seuraa: eelläni, vaikk' etähällä vielä, ma taas jo nään mun hirveni kuin utukuvan siellä.
Kuin päivä paistaa karva sen
halk' autereisen aamun.
— Oi, ootko tähti toiveiden,
vai lietkö vain sen haamu?
Kuin uhritulen kyventä
sen tumma siima syytää.
— Oi, lietkö tuo, jot' etsijä,
mies erämaassa pyytää?
On kiire sillä, mulla myös.
Voi, korven silkoselkää!
Jo heitä pois tuo turha työs
Ja älä mua pelkää.
Ma saan sun kiinni kuitenkin:
mut en ma sua surmaa.
Sen sortaisinko verihin,
mi elollansa hurmaa?!
En! — Etees panen pauloja,
sun sidon silkkiköysin
ja koskematta kotia
vien saalihin, min löysin.
VIII.
Yönuotioiden unet luo niin monenmoiset haaveet ja tulen tuike luokse tuo niin lopen oudot aaveet.