Tuskin viikkoakaan oli Hannes ehtinyt harjoitella aseiden käyttöä, kun jo tuli käsky komppanialle, johon hän naapurin Kallen kanssa oli kirjoittautunut: rintamalle!
Ja niin sitä lähdettiin. Ei kysytty eikä kourattu. Kivääri käteen vain ja reppu selkään. Ja jos ketä vielä arvelutti, haihdutti lähdön juhlallisuus huolen heikommankin povesta. Sellaista väen paljoutta kuin mikä seurasi lähtijöitä asemalle, ei Hannes olisi luullut yhdessä kaupungissa löytyvänkään. Ja kuitenkin olivat saattajat etupäässä naisia. Punaliput hulmusivat, nenäliinat ja huivit liehuivat, ja kevättä ennustavan auringon paisteessa välkkyvistä torvista helähti ilmoille Marseljeesin aina, mutta varsinkin nyt aisteja hurmaavat säveleet. Oli kuin lähtijöitä olisi keinuttanut eteenpäin jakamattoman ihailun, rakkauden ja luottamuksen samettipehmoiset, lämpöiset laineet. Eikä ihme, sillä lähtihän kutsumukselleen kuuliaisena kansan parhain ja kunniallisin aines, sen elämän ydin ja mehu, mistä ei suinkaan aiheetta ole kirjoitettu seuraavia klassillisia mainelauseita:
"Punakaarti! Se nimi ei kuulu unohtuvien nimien köyhään joukkoon. Nimi punakaarti ei ole niiden vaivaisten ja raajarikkoisten nimien seuralainen, jotka ilmestyvät ainoastaan hautaansa vaeltamista varten. Nimi punakaarti on Suomen työväen luokalle se suuri nimi, jonka luo se työväenluokka tulevaisuudessa rientää joka kerran, kun se tarvitsee ottaa voimaa ja elämänuskoa muinaisuudestansa, nykyhetken voimakkaasta elämästänsä. Nimi punakaarti ei ole niitä tämän maailman kitukasveja, jonka voi panna halla tai joka surkastuu omaan heikkouteensa. Nimi punakaarti on historian nimiä, se on maailman ja kansojen suuria, elinvoimaisia nimiä. Se nimi on Suomen työväenluokan kalleimpia nimiä. Se nimi on se nimi, jonka Suomen työväenluokka on kastanut ei taikauskon saastuttamalla kastevedellä vaan puhtaalla, parhaalla, vapaudenhaluisella verellänsä. Se rikas, elinvoimasta äveriäs nimi on Suomen työväen luokan suuri aarre ja kun tulevaisuudessa tuntuvat tulevan elämän köyhät hetket, tarvitsee sen työväenluokan vain mennä sille aartellensa ja se voi siitä täysin kourin ammentaa uutta rikkautta, uutta uskoa omaan itseensä, tulevaisuuteensa ja elämään. Se rikas ja karaistu nimi on luja ja pysyvä nimi. Se ei ruostu, ei sammaloidu eikä peity elämän kuonan alle.
"Sillä punakaartin riveihin on Suomen työväenluokka antanut parhaan osan omaa itseänsä.
"Punakaartin miesten suonissa lyö työväenluokan tervein ja voimakkain veri. Punakaartin miehet ovat niitä Suomen työväenluokan miehiä, joiden rikkaissa suonissa virtaa luokkansa lujin, päättävin ja rikkain veri, se vapaa ja vapaudenhaluinen veri, joka on astunut elämän ja kohtalonsa eteen ei almun kerjääjänä vaan sen elämän ja kohtalonsa säätäjänä, käskijänä ja herrana. Jos ei Suomen työväen suonissa olisi virrannut se punakaartilaisen elinvoimainen, uskalias ja uskollinen veri, olisivat sen luokan suonet köyhiä, hautaansa vaeltajan vetisiä suonia. Elämä nöyrtyy ja alistuu ainoastaan sen edessä, jonka suonissa lyö vapaa, voimakas, terve ja päättävä veri."
Ja toverijoukon mustana vyörynä piirittäissä ikäänkuin malttamattomana nytkähtelevää junaa, tuhansien suiden kerratessa jäähyväishuutoa ja tuhansien äänettömien siunausten seuratessa "meidän poikia", nämä vihdoinkin lähtivät virittäen reippaina koruttoman mutta sydämeen käyvän kumouslaulunsa:
Pieni Suomen kansa katkoo kahleitansa, kärsimysten malja jo kukkuroillaan on. Raakaa sortovaltaa vastaan nostamastaan armeijasta jalon kansan parhaat voimat taistohon.
Kumousten myrskyt, kapinoiden hyrskyt riehuvat nyt valtakunnan äärist' äärihin. Siellä, hirmuhenget saavat, sydänverta janoavat, hurmejuomaa särpiellä kanssa korppien.
Hallitus on vankka, kätyrlauma sankka kauhun tuskaa levittää yli onnettoman maan. Urhojansa kansanvalta työntää esiin kaikkialle, elämästä kuolemasta kamppaillaan.
Byrokratin huolena on vankila ja kuolema, tutkimatta hirttämiset, mestaukset muut. Kumouksen sankari sydänveren antavi kallis on sen vapauden lunastus.