Hannesta pöyristytti. Mitään katumusta ei hän tuntenut, päinvastoin oli hän hiljaisuudessa toivonut tämän suuntaista jälleennäkemistä. Mutta ihmisiä ei miellytä rumuus, ja milloin sitä on yhteen ihmiseen kiteytynyt näin runsaasti kuin nyt siinä kuolleena viruvaan luokkansa pettäjään, peririkolliseen, ja kun tämä lisäksi on veli, lihallinen veli, saman työläisperheen jäsen, niin on se jo enempi kuin mitä normaalityöläinen jaksaa sulattaa.
Hannesta puistatti. Nyt hän vasta myös huomasi, että hänen olkapäähänsä
koski ja että jotakin lämmintä valui alas pitkin hänen käsivarttaan.
Hänen silmänsä pimenivät ja voimattomana lyyhistyi hän kuolleen
Juudas-veljensä viereen hangelle.
Sitten oli hän kuulevinaan joitakin epäselviä ääniä, hälinää, ja lopuksi hänestä tuntui, että hänet kohotettiin ylöspäin, että hän ikäänkuin keinui tyhjässä ilmassa. Sen jälkeen hänen sieluntoimintansa herkesi.
* * * * *
Tietysti se oli unta. Mutta yhtäkaikki sanomattoman somaa.
Hän lepäsi vuoteella. Mutta Mari istui hänen luonaan, hyväili varoen hänen kättään ja kuiskasi helliä, ihania sanoja hänen korvaansa. Hän ei kyennyt niitä eroittamaan, mutta hän oli varma siitä, että ne olivat niitä samoja, joita hän oli tottunut Marin suusta kuulemaan milloin lemmensyleilyyn vaipuneina oli unohdettu koko ulkopuolinen maailma ja vain eletty toinen toisilleen kahden sielun sydäntä hivelevässä sopusoinnussa, sanoja, joita ei hän kuitenkaan mielestään ollut pitkään, pitkään aikaan kuullut. Mutta mitäs, hän olisi voinut vaikka vannoa, että hänen korvissaan helisi:
— Rakas!
Ja tajuttomalla voimanponnistuksella kohotti hän verkkaan silmäluomiaan ja, aivankuin olisi pelännyt näkevänsä vain tyhjän avaruuden tai jonkun ventovieraan ihmisen, loi hän epäluuloisen, kysyvän katseen suuntaan missä hän mielestään oli kuullut tuota rakasta kuiskutusta. Ja kuka muu istui hänen vuoteensa ääressä kuin Mari itse, Mari ilmi elävänä, luuna ja lihana. Ah, mikä ihana herääminen ja mikä ääretön tyydytys, ettei kaikki ollut vain kuumeisen unta, ilkeää, haihtuvaa harhaa.
Mutta miksi jatkaa? Miksi koettaa kuvata sellaista, mistä kynä voisi loihtia ilmi vain murto-osan, miksi lainkaan puuttua tuohon ikuiseen arvoitukseen, jota tuhannet ja taas tuhannet taiturit ja nerot ovat kautta aikojen kilvan käsitelleet koskaan pääsemättä pitemmälle kuin: on, mutta voimatta koskaan tyydyttävästi selittää: mitä ja miksi?
Riittäköön meille, kun saamme tietää, että myös Mari oli päättänyt kantaa kortensa yhteiskekoon, päättänyt hänkin tehdä voitavansa luokkansa vapaustaistelun hyväksi, ja hän oli tämän päätöksensä tehnyt jo ennen kuin Hannes oli kotoaan lähtenytkään mutta mielinyt odottaa siksi, kunnes tämä oli ymmärtänyt velvollisuutensa ilman, että siitä piti "syrjäisen" huomauttaa. Siinä syy miksi hän oli Hannekselle sanonut: "Jos olisin mies, niin tietäisin kyllä mitä tekisin", ja sen takia hän myös eron hetkellä oli niin näennäisen huolettomasti virkahtanut: "Näkemiin!"