Mutta sen sijaan on maailmassa hyvin paljon, jopa aivan tuoreita esimerkkejä siitä, kuinka joku suuri kansa on alkanut toisen kansan valloituksen juuri siten kuin Saksa nyt alkoi Suomen valloituksen. Johan Rooman maailmanvalta käytti ajoittain samantapaista menettelyä, s.o. hankki valloitettavassa maassa joitain poliittisia tai taloudellisia oikeuksia ja käytti sitten niitä oikeuksiansa hyväkseen kehittääkseen valtaustansa ensin rauhallisesti ja lopulta niiden oikeuksiensa turvaamisen nimessä sekaantui kansan asioihin asevoimalla, päättäen siten valloituksen. Aivan samaa tietä on myös Englanti toteuttanut esim. Indian orjuutuksen. Saapuihan Indiaan Englannin valtauksen edelläkävijänä n.s. englantilainen Itä-Indian Kauppakomppania, joka laski Indiassa Englannin vallan perustuksen rauhallisilla keinoilla, provoseerasi lopulta kapinan ja niin toimitti Englannille näennäisesti oikeutetun tilaisuuden lähettää aseellisen voiman tuon Kauppakomppaniansa oikeuksien valvonnan nimellä päättämään valtauksen täydellisesti.
Ja edelleen: Vain muutamia vuosia sitten jakoi Venäjä ja Englanti Persian n.s. vaikutuspiireihin, s.o. molemmat sopijat myönsivät toisillensa oikeuden valvoa etujansa — etupäässä taloudellisia — omassa vaikutuspiirissänsä. Näennäisestihän oli siinäkin sopimuksessa kyllä jätetty Persian itsenäisyys koskemattomaksi, maa näennäisesti suvereeniseksi, mutta kaikki kyllä tiesivät, että se itsenäisyys oli enää ainoastaan näennäistä, oli ainoastaan kummitus, joka kummitteli vain valtiollisissa asiakirjoissa. Tehtiinhän asiassa esim. Saksan valtiopäivillä välikysymys, jossa hallitusta pyydettiin ilmoittamaan tietääkö se, että Persia on nyt jo valloitettu ja jaettu ja hallitus kyllä myönsi sen tietävänsä, mutta samalla ilmoitti, että Persian itsenäisyyden hyväksi ei tulla uhraamaan yhdenkään saksalaisen sotilaan sääriluuta.
Ja taaskin on huomattava, että Persian silloinen murhenäytelmä ei ollut niin syvä kuin nykyinen suomalainen. Taaskaan ei orjuutus tapahtunut Persian kansan suostumuksella, vielä vähemmin sen pyynnöstä, kuten Suomen orjuutus. Lähettihän kyllä Venäjä kohta sopimuskirjan tehtyä veriset retkikuntansa valvomaan sopimuksella saamiansa "oikeuksia", hirtättihän se vielä yksinpä Persian ylimmäiset papitkin, mutta sittekään ei kansa taipunut. Se kansa tahtoi olla itsenäinen ja taaskin on kansan protesti osoittanut elinvoimansa: Persia kulkee nopein askelin vapautta kohti. Venäjän valta on siinä maassa enää kamala muisto, Englannin valta kuolemaisillansa, sopimuskirjat arkistotavaraa. Se kaikki tapahtuu Persiassa juuri niinä päivinä, jolloin Suomen porvaristo myö myömällä maatansa, kutsuu saksalaisia "rauhoittajia", vaikkapa itkikin Persian kohtaloa silloin, kuu Venäjä lähetti sinne "rauhoittajansa".
Tuho on ovella. Suomen porvaristo on kutsunut talonpojan tuvanharjalle turman, maahan vieraan vallan rauhoituksen nimessä. Samoissa nimissä kutsui Indian englantilainen Kauppakomppania Indiaa orjuuttamaan Englannin aseelliset voimat. Samoissa nimissä samosivat Persiaan Venäjän sortohallituksen veriset kasakkalaumat. Vain joku vuosi sitten koki Japani aivan pääsemällä päästä palauttamaan järjestystä Kiinaan. Suomenkin porvarien sanomalehdet, varsinkin Suometar, silloin aivan itkivät Kiinan kohtaloa, selittäen, että jos Japanin sallitaan maan rauhotuksen nimessä viedä aseelliset joukkonsa Kiinaan, tietää se Kiinan itsenäisyyden ehdotonta loppua. Nyt ovat samat porvarit aivan kutsumalla kutsuneet vieraan maan aseelliset voimat Suomeen ja juuri saman rauhoituksen nimessä. Mieleeni on jäänyt kuinka noissa porvariemme kirjoituksissa toivottiin, että Kiinan kansa tulisi käsittämään, mikä tuho sitä uhkaa vieraan kansan aseellisen sekaantumisen johdosta ja että sen siis on tehtävä kaikkensa estääkseen Japania sekaantuminen. Aivan samat porvarit nyt rukoillen rukoilevat Saksaa sekaantumaan Suomen asioihin. Kiinalaiset eivät myöneetkään maataan. Suomen porvaristo sen möi. Ja Juan-shi-kain hallitus teki kaikkensa estääkseen Japanin sekaantumisen, niin kovin kuin se olisikin sitä Japanin näennäistä apua tarvinnut. Vaasalaiset Renvall- ja Svinhufvud- y.m. pikku Juan-shi-kait kulkevat omia pimeitä polkujaan.
Tuho on ovella. Miten syväntuhoisa porvarien kauppakirja on, sen todistaa esim. Turkin kohtalo. Olihan kyllä Turkkikin teoreettisesti itsenäinen, mutta todellisuudessa ei. Ja miksi ei? Siksi, että se oli erästen pakotettujen, kapitulatsiosopimusten johdosta joutunut suurvaltojen suhteen aivan samanlaiseen holhottavan vallan asemaan, johon porvarien kauppakirja nyt on polkenut Suomen Saksaan nähden, Ja kuitenkaan ei noiden suurvaltojen valtiovalta ollut tunkeutunut Turkin valtiovallan elimistöön niin syvälle kuin nyt tunkee Saksan valtiollisen vallan holhous ja teho Suomen valtiotoimeen, Niiden suurvaltojen valta ei ulottunut Turkissa toki elämän kaikille, vaan rajoitetuille ja määrätyille aloille, eikä koskenut asioita, joissa ei joku asianomistajista ollut suurvaltojen alamainen. Lisaksi oli Turkki Suomeen verraten edullisemmassa asemassa sen johdosta, että sillä oli turvanansa melkoinen aseellinen voima, jota pienellä Suomella ei voi koskaan olla, joten toinen sopimusvalta, Saksa, voi sopimuksensa tulkinnassa ja kehittämisessä harjoittaa täyttä mielivaltaa. Kaiken lisäksi oli Turkin suojana se, että sopimus, sekaantumisoikeua ei koskenut yhtä ainoaa valtaa, vaan monta keskenään vaikutusvallasta kilpailevaa, joten ne jo pelkästä kateudesta ja epäluulosta joutuivat olemaan Turkin suojana toistensa pahimpia pyyteitä vastaan. Suomella ei ole mitään näitä etuja ja miten onnettomaan asemaan pieni kansa voi joutua suuren n.s. suojelijansakin, saati sitten holhoojansa suhteen, siitä on esimerkkinä m.m. Bulgaria, jota Venäjä "suojeli". Kävihän se Venäjän "suojelus" Bulgarialle niin raskaaksi, niin tukahduttavaksi, että koko kansan pyrkimysten päämääränä on aina Stambuloffin ajoista lähtien ollut siitä "suojelijasta" vapautuminen. Ja kuitenkaan ei Venäjällä ollut mitään kirjallisia suojelusoikeuksia, ei sekaantumisoikeuksia, kuten on nyt Saksalla. Venäjän alamaisilla ei ollut Bulgariassa valtiollisia oikeuksia, kuten nyt porvaristo myönsi Saksalle. Poikkeuksena oli vain kirkon ylin johto, mutta se ei ollut mikään valtio-oikeudellinen oikeus, vaan samantapainen kuin on paavin valta kaikissa roomalaiskatoolisissa maissa. Se, että Saksa takaa sopimuksissansa Suomen integriteetin, ei merkitse mitään, sillä olihan Venäjäkin taannut Bulgarian integriteetin ja kuitenkin tunsi Bulgaria olevansa epäitsenäinen kansa. Olivathan suurvallat taanneet saman Turkille ja kuitenkin luettiin Turkki riippuvien kansojen joukkoon kuuluvaksi. Takaahan Saksa kyllä siirtomaittensa integriteetin ja kuitenkin ne siirtomaat ovat kaukana itsenäisestä valtiosta. Takasi Saksa kyllä Belgiankin integriteetin, jopa suvereenisuudenkin, mutta sodan alkaissa saman Saksan Lontoossa oleva lähettiläs ilmoitti siitä takuusta Englannin hallitukselle sanasta sanaan, että: "Sehän on vain paperilappu".
Tuho on siis ovella. Mitä tehdä? Kukaanhan meistä ei voi, ei saa jäädä kylmäksi kansan ja isänmaan asialle, sillä se on yli kaiken jo siitäkin syystä, että isänmaan orjuus tietäisi sen kansan orjuutta. Olemme olleet kylliksi orjina. Saksan kuristamina me tukehtuisimme, sillä Saksan luona ei ole ilmaa, eikä elämää. Sen ovat Saksan orjuuteen joutuneet kansat saaneet kokea.
Kun nyt hätäkello soi, kun vihollinen on portin edessä, niin minä uskon, että Suomen työmiehen altis sydän avautuu kolkuttamatta. Mutta sen työväestön kädet ovat nyt sidotut veristen Mannerheimien, Renvallien ja muiden takia. Isänmaa elää nyt syvimmän murhenäytelmänsä verisiä päiviä. Vihollinen on portilla ja kansan turva, plebeijit poissa kaupungista. Missä apu? Jos ihme avaisi vielä niiden sydämet, jotka ovat kansan parhaita, niin ei toivo olisi tyyten poissa. Jos tämä suuri murhenäytelmä saisi talonpoikaisväestön korvat tajuamaan, mitkä hätäkellot nyt soivat, niin siinä olisi sen sisällisen rauhoittumisen avain, jota tarvitaan vihollisen seistessä porttien edessä. Jos vain ne, jotka vihollisen ja tuhon kutsuivat, jäisivät yksin, niin olisi ehkä kaikki vielä pelastettavissa. Vielä eivät olisi kaikki tiet poikki hakatut. Vielä eivät ole viimeiset sanat sanotut. Vieläkin voisivat esim. kansainväliset sanat ja varsinkin köyhälistön sanat nousta yläpuolelle Saksan sanojen. Poliittiset, uudet konstellatsioonit ovat aina ja loppumattomasti tarjolle. Niinhän on tapahtunut sangen monien kansojen elämässä. Mutta se uusi sana ei tule, elleivät jää yksin ne, jotka kutsuivat tuhon ovelle. Ehkä ei tarvittaisi mitään äärimmäisiä. Yleensähän maailmassa silloin, kun vihollinen ja tuho on ovella, ovat sovinnon sanat helpot. Ne aivan rukoilevat päästä sisälle. Muinoinen Rooma haki kaupungista tyytymättöminä poistuvia plebeijiänsä takaisin suostumalla niiden vaatimuksiin. Kun muinoin Unkaria tuho uhkasi, niin Unkarin kuningatar, Maria Teresia, lapsi sylissä kääntyi Unkarin magnatien puoleen, vetosi niiden sydämiin ja ne toivat avun. Ei vielä monta kuukautta sitten täällä Ad interim-lehden miehet, Saksan hirmutöistä kauhistuneina tekivät omalta osaltansa kaikkensa estääksensä Saksan voiton ja Saksan siitä johtuvan hegemonian ja hirmuvallan valtaan pääsyn. Missä ovat ne Ad interim-lehden miehet nyt, kun heidän omat porvarinsa ovat Saksan hirmuvallan tänne kutsumalla kutsuneet? Vaikenevatko he jo sen hirmuvallan pelosta, vai vetävätkö muutoin ristin sen silloisen lujan vakaumuksensa yli? Niiden miesten joukossa oli muutamia naisiakin. Missä on heidän joukossansa nyt se Maria Teresia, jonka sydän kuuli hätäkellojen hiljaisen soinnun ja joka silmät kyyneleisinä astui omiensa eteen ilmoittamaan: saksalainen valta on muurien edessä, tuho on ovella tulossa. Isänmaan nimessä siis: oikeutta plebeijeille!
Vilppulasta Tampereelle.
Helvetillinen tykkituli oli jatkunut herkeämättä yötä ja päivää — kummaltakin puolen. Mutta ylinnä jylisivät punaisten kanuunat; erä erältä saatiin lahtarien tulikitoja vaikenemaan.
Oli kysymyksessä pohjanmaan lukon Vilppulan valtaaminen.