Pynnösten kylä oli juuri valloitettu.
Taannoisesta väsymyksestään toinnuttuaan sen nopeudesta kiitos Marin hellien kätösten ja hehkuvain suudelmain! — oli Hanneksesta mielestään tullut kuin toinen mies. Eipä silti, että hän tähänkään asti olisi luoteja pelännyt tai koettanut karttaa kahakoita, mutta nyt tuntui hänestä aivan kuin hän olisi saanut kokonaisen komppanian voiman ja tarmon ja ikäänkuin hänestä mieskohtaisesti olisi riippunut koko vapaussodan ratkaisu. Tietysti hän taisteli luokkansa kanssa luokkansa puolesta, mutta vähimmän ei hänen urheuttaan kentiesi ylläpitänyt se seikka, että rintaman takana, vain jonkun kivenheiton matkan päässä hääri ja hyöri laupeudentyössä hänen sydämensä valittu, hänen kalleimpansa, ja jos punainen rintama pettäisi, jos valkosudet pääsisivät ryntäämään työläismuurin puhki, niin, mitenkä kävisi silloin hänenkin?
Kenttätykistön tuleen yhtyi panssarijunien, kuularuiskujen ja konekiväärien korvia huumaava jyske ja rätinä.
Nyt annettiin jalkaväelle hyökkäyskäsky valkoisten puolentoista kuukauden ajan varustamia asemia kohti.
Ensimmäisten joukossa nähtiin kuolemaa halveksiva Hannes.
Tuuma tuumalta — saa sanoa —, jalka jalalta, syli syleltä liikkuivat punaiset ketjut eteenpäin. Vastustajan herkeämätön kuularuiskutuli harvensi hyökkääjien rivejä. Mutta reservit täyttivät aina uudelleen aukot. Yli kaatuneiden toverien ruumiiden, ohi verissään viruvien haavoitettujen, läpi vihollisen kuula-esiripun yhä vain eteenpäin tunti tunnilta!
Mitään tähän verrattavaa kamppailun sitkeydessä ja verisyydessä ei
Hannes vielä tähän mennessä ollut nähnyt.
Ja niinpä vihdoin — kahden vuorokauden herkeämättömän taistelun jälkeen valkoisten vastarinta murtui. Näiden ensimmäinen juoksuhautalinja vallattiin. Perääntyvä vihollinen jo tyhjensi Vilppulaa.
Mutta juuri tällöin tapahtui jotakin kauheaa. Juuri kun vihdoinkin oltiin puhkaisemassa tie pohjanmaalle, juuri kun oltiin korjaamassa runsas sato viikkojen verisestä kylvöstä, juuri silloin saapui käsky: peräytykää!
Lahtarit näet olivat samaan aikaan suunnattomin ylivoimin toteuttamassa strateegista suunnitelmaansa, Se käsitti molempien pohjoisen rintaman sivustojen murskaamisen sekä Länkipohjan että Suodeniemen suunnalla ja Vilppulassa hyökkääväin joukkojen saartamisen katkaisemalla näiden etappiyhteys. Tiedettiin jo ilmoittaa lahtarien joukkojen olevan selän takana Orivedellä.