Alkakaamme vaikkapa Vaasasta, missä työläiset eivät olleet lainkaan aseissa. Täällä vangittiin heti kansalaissodan alussa paljon työläisiä ja venäläisiä sotilaita, joita alettiin vähin erin ja kaikessa hiljaisuudessa joukottain teloittaa. Tarkoitus oli, etteivät murhat koskaan tulisi päivänvaloon. Sen takia tapahtuivat teloitukset öisin meren-jäällä. Ampumisen jälkeen sidottiin uhrien jalkoihin kivi ja ruumiit upotettiin jään alle. Tiedetäänpä, että useita olisi upotettu elävänäkin.
Varkauden tapahtumia taas kuvaa muudan toveri näinikään: "Ei milloinkaan olisi voinut kuvitellakaan mitään sellaista mitä sitten antautumisemme jälkeen tapahtui. Valkoiset verikoirat janosivat verta, työläisten verta. Kerran siihen makuun päästessään eivät he tunteneet mitään rajoja, vaan alkoi mitä hirvittävin verilöyly. Ensi aluksi meistä eroiteltiin joka kolmas mies, ja ammuttiin armotta. Näin tapettiin yli 300 toveriani, parhaita toveriani, parhaita työläisiä. Meistä jälelle jääneistä karsittiin ja ammuttiin sen jälkeen vielä joka kymmenes, ja vielä myöhemmin kahdessa erässä, ensin 40 ja myöhemmin 80. Lahtarien kuularuiskuista sai surmansa myös usea vaimo ja lapsi. Kaikki ruumiit, joita ei suuren lukumääränsä vuoksi viitsitty haudata, heitettiin virtaan tai painettiin avantoihin."
Tähän tapaan menettelivät valkoiset alueellaan (huom.! Kemi, Tornio, Rovaniemi, Kokkola, Pietarsaari, Seinäjoki, Kannus, Ylivieska, Kajaani j.n.e.) jo silloin, kun punaisen Suomen alueella veisattiin sydäntäsärkeviä jeremiaadeja siellä sattuneiden, kylläkin valitettavien väkivallantekojen johdosta, jotka kuitenkin supistuivat valkoisten tekemien murto-osaksi.
Tampereella taas teloitettiin kaikki venäläiset ja joukottain suomalaisia työläisiä aivan vankileirin seinustalla. Ammuttujen yltä riisuttiin kaikki vaatteet ja "jätettiin puolialastomat ruumiit virumaan siihen korkeaksi kasaksi, jonka päälle uudet teloitettavat pakotettiin kiipeämään. 'Telotushuvinäytelmää' pysähtyivät viereiselle sillalle katselemaan suuret joukot porvareita — kaikki vähänkin sosialidemokrateiksi tunnetut oli vangittu — ja kuului monen suusta yllyttäviä ivahuutoja. Varsinkin tuntuivat monet hienot rouvat ja herrasneidit olevan ihastuneita tähän raakaan murhaamiseen." — Näin jauhoivat Mannerheimin myllyt Tampereella 600 työläistä.
Hollolassa tapettiin Pyhäniemen pyörätehtaan koko työväestö, ja muuten kaikkiaan, maalaispitäjään nähden, kerrassaan tyrmistyttävä määrä, 1,335!
Hennalan naisvankien kohtalosta tietävät punaisenristin tytöt kertoa seuraavaa: "Joka aamu noin kello neljän ajoissa ilmaantui sotaherra ovellemme huutaen kuuluvalla äänellä joukon nimiä, joiden sitten käski seurata itseään. Sitä jatkui säännöllisesti kahden viikon ajan, ja tytöt tottelivat reippaina, luullen pääsevänsä kotiin. Mutta kun kutsutut eivät koskaan palanneet, aloimme aavistaa noiden huutojen kamalan tarkoituksen. Ja kylmä hiki nousi yli koko ruumiimme, kun taas aamun sarastaessa kuulimme oveltamme tuon raa'an, juopuneen äänen, — — Myöhemmin saimme lähemmin kuulla noiden urhoollisten siskojemme kamalasta kohtalosta. Pystyssä päin, vallankumouslauluja laulaen olivat he käyneet kohti hautausmaata, missä itse kaivoivat kuopan, jonka reunalla sitten saivat surmaniskunsa. Ja kun murhaajat kielsivät heitä laulamasta, korottivat he vain äänensä sanoen: Antakaa meidän laulaa; kauanhan emme enää teitä häiritse. Ja niin katkaisi vasta pyövelin kuula heidän laulunsa. Edellä kerrotulla tavalla murhattiin satoja naisia välittämättä siitä, olivatko nämä pakolaisia, punaisenristin väkeä tai sotilasnaisia — ja ilman minkäänlaista tutkintoa."
Helsingissä saksalaiset ja paikalliset valkoiset kaupunkia valloittaessaan rakensivat barrikaadeja elävistä työläisistä.
Lahdessa oli ruumistuotanto niin tavaton — noin 2,000 — ettei kaikkia uhreja keritty kunnollisesti lopettaa: "hautaan heitettiin niin haavoittuneet kuin kuolleetkin. Ei ole siis ihme, että jotkut murhatuista nousivat haudoista."
Hämeenlinnan vankileiristä kirjoitti muudan toveri: "Jouduin lahtarien vangiksi Kosken pitäjän Riihimäen talossa 12 toverini kera. Talon kartanolla ammuttiin meistä heti 8. Loput meistä vietiin erääseen saunaan, jossa ennestään oli vankina 34 meikäläistä. Seuraavana aamuna teurastettiin meistä taasen 11. Jälelle jääneitä lähdettiin nälkiintyneinä kuljettamaan Hämeenlinnan lähellä olevaan Harvialan kartanoon. Nälkiintyneet vangit eivät lahtarien mielestä jaksaneet kyllin nopeasti kulkea tätä monipenikulmaista taipaletta, jonka vuoksi nääntyneimmät teurastettiin välillä. Perille pääsikin 27:stä vain 8 voimakkainta. — — Jouduin Hämeenlinnan vankileiriin. Kolme päivää siellä oltuani vietiin leiriltä 60 vankia ja ammuttiin ne eräällä rämeellä. Ja siihen tapaan jatkui 2 kuukauden ajan," — "Me punaiset olimme valtamme päivinä aivan ylenpalttisen lempeitä. Ihmiskunnan siunaukseksi olisi pitänyt poistaa alueeltamme nykyään vallassaolevat verihurtat", huomauttaa lainaamamme toveri kuvauksensa lopussa.
Mutta voiton kaikista veivät Viipurin verilöylyt. Siellä viettivät Mannerheimin pyövelit pyörryttävimmät orgiansa. Kaikkiaan tiedetään siellä teurastetun 3,000 työläistä, mutta todennäköisesti on tuo määrä aivan liian pieni, "Joka päivä aamun sarastaessa toimeenpantiin teloituksia — satakunta ammuttiin aina kerrallaan kuularuiskuilla ja kivääreillä. Uhrit vietiin eräälle eläinten hautauspaikalle, jossa he ensin saivat kaivaa hautansa, jonka jälkeen teloitus suoritettiin. Tätä joukkomurhaamista jatkui koko toukokuun. Punaisten rauhanneuvottelut hylättiinkin juuri siksi, että saatiin tilaisuus suhdattomaan, jopa kerrassaan mielipuoliseen murhaamiseen."