Entä kristillinen kirkko? Pahasti erehtyi roomalainen prokonsuli Gallio aikanaan Korintossa olankohauksella kuitatessaan "kynnettömän köydenpunojan", Paavalin, ja tämän opin. Sivistymättömät kalastajat, köydenpunojat ja kankurit olivat hypänneet kieltämättä monta vertaa rehevämmän aatteen selkään kuin roomalainen sivistysylimistö. Paavali kasvoi määrättömissä mittasuhteissa, oppinsa sitäkin valtavammissa. Neerojen ja Glaudiusten toimeenpanemat joukkomurhat olivat apuharvennusta, joka vain joudutti kristillisen kirkon varttumista. Se ahmasi koko maailman…
Galilei surmattiin, mutta "se pyörii sittenkin".
Kaikki suuri ja kuolematon elää ja säilyy. Väkivalta ei koskaan voi tehdä tyhjäksi niitä, ennenkun ne itse kieltävät itsensä, kuten kirkko. Köyhien uskonto taannuttuaan rikkaiden hiestytysvälineeksi kadotti kasvuvoimansa. Ulkopuolinen väkivalta ei sitä halvannut.
Aatetta, ihannetta, henkistä sisältöä ei voida asettaa alasimelle ja takoa nuuskaksi. Ristinpuulla kuolee vain ruumis. Roviolla palaa vain esine.
Pedot areenoilla tappoivat kristittyjä, mutta katakombeissa veisattiin hosiannaa. Kristityt joukkomurhasivat keskiajalla miljoonia "harhauskoisia", mutta nämä perivät sittenkin maan.
Ei, väkivalta pääsee käsiksi vain aineellisiin esineisiin, mutta ei ilmiöihin.
Kehityksen kulkua se ei voi lainkaan estää.
Elävä elämä, elävä aate, elinvoimainen ihanne — ne ovat ulkopuolella väkivallan vaikutuspiiriä.
Napoleonin hirmuvalta lakaisi lopuksi alkuunpanijansa. Wilhelm sortui omain, orjain vetämäin sotavaunujensa alle. Satojen miljoonain tsaarin yli vyöryivät ärsytetyt massat.
Työläis-Venäjä seisoo avoimin rinnoin koko maailman riistäjäluokkia, kaikkia suurvaltoja, koko universumin kapitalisti-opinionia vastaan, mutta sitä vastaan lennätetyt nuolet singahtavat takaisin ampujiinsa. Sitä vastaan on taisteltu väellä ja voimalla. Se on saarrettu, se on eristetty, sen niskaan on syydetty tulta, terästä ja lokaa, varsinkin lokaa.