Nämä tiesivät Hannekselle ilmoittaa, että sieltäpäin oli saapunut muitakin pakolaisia. Kummakos siis, jos Hanneksen mieli ensimmäiseksi paloi päästä tapaamaan seutulaisiaan.
Perille päästyä saattajat osoittivat Hannekselle oven mistä astua sisään; itse oli heidän mentävä erinäisille asioille.
Hannes astui huoneeseen.
Siellä oli Mari.
Suuri, kuolematon.
Kreikasta ei jäänyt kiveä kiven päälle.
Sitä jauhoivat persialaiset. Sen orjuuttivat makedonialaiset. Se oli roomalaisten legioonain sotkuporras. Sitä hallitsi milloin yksi tyranni milloin monet kymmenet tyrannit.
Koko vanha Kreikka jauhettiin nuuskaksi. Perusteellisemmin ei ole milloinkaan hävitetty mitään maata eikä minkään maan kulttuuria.
Ja kuitenkin; kaikki mitä siinä oli suurta, kuolematonta, se elää yhä ja on yhä uudelleen ja uudelleen versonut kansallisten rajain kahleitta ympäri maailman. Solon, Sokrates, Platon ja Aristoteles elävät, Sofokles, Euripides ja Aristofanes elävät, Feidias veistoksineen elää, joonilaiset, doorilaiset ja korinttilaiset kolonnat pysyvät maailman arkkitehtuurin alati vanhana ja silti yhtä nuorekkaana perintönä. Ja nykypäivän diskonheittäjä, juoksija, kolmiloikkaaja ja painija on kreikkalaisen oppi-isänsä ihaileva, kuuliainen opetuslapsi.
Myös suuri Rooma murskattiin muruiksi. Jokainen kansa, rotu ja heimo piti asianaan tehdä sitä olemattomaksi. Ja kuitenkin sen todellinen suuruus huokuu läpi koko nykyisen "sivistyneen" yhteiskunnan. Ken ei tahtoisi olla "mies roomalainen". Ilman roomalaista kulttuuriperintöä olisimme melkoista köyhempiä. Vergeliuksen ja Horatiuksen Rooma elää aina ja iankaikkisesti. Roomalainen lainlaadinta on suuremmoisen sitkeähenkisempi kuin ne taloudelliset olosuhteet ja tuotantotavat, joissa se syntyi. Mutta myös Spartacuksen Rooma — korppikotkien, ristinpuiden saalis — myös se elää.