Siitä läksihe lopuksi, viime tingassa vaelsi tehdas-herran haastelulle, rahamahtavan majahan. Kysäsihe kynnykseltä, ovensuusta suin saneli: Työn olen haussa täällä. Tokko naista tarvitahan?
Kelpasi korea tyttö kiviseinien sisähän.
Katri kaunonen olento, terve ja roteva tyttö rautarukkihin rupesi, teräspirtoja piteli.
Rukki rautanen rupatti, teräspirta noin puheli: Pahoin teit sa tyttöparka, kovin kehnosti osasit, kun tulitkin, kehno, tänne, tänne kuoleman kitahan. Täällä vartesi väsyvi, katsantosi kalpenevi, liha luissasi lahovi, tuska päällesi tulevi. Näiden seinien sisässä, alla katon kaariholvin ei elä inehmo kauvan, kun jo kuolohon nukahti. Lähde, kiirehdi kotihin emosi, isäsi luokse!
Katri kangasta kutovi, väänsi rautavärttinätä päivät pitkät pääksytysten, väsymättä viikkokaudet, eikä astele kotihin luokse valta vanhempainsa, kun oli kotona nälkä, puute pirtissä pahasti.
Näin oleli, näin eleli vuotta kaksi, kolmattakin.
Alkoi vartalo väsyä, poskilta veret vähetä, sini silmien sumeta, kultakutriset huveta, pään sisähän silmät painui, jalan astunta aleni.
Kun tuli koti-ikävä, kaiho polttava povehen, kylältä haki huvia, huojennusta huolihinsa seurasta pahasisuisten, kumppanien karkeloista. Oli illat istumassa, öitä pitkin öitsimässä elämän pahan polulla, synnintiellä surkealla. Myi ja hukkasi hyvänsä, syömen puhtahan pilasi raa'assa remun pidossa. Päivisin tanasi työssä, yöt on valvoi ja iloitsi.
Katri, kukkanen korea, sydän sees ja tunto puhdas, unohti vanhemmat vakaiset, siskot, veikkoset verevät, upposi elämän suohon, kovan kohtalon norohon, sinne, kunne on kadonnut, mennyt monta nuorta neittä näissä päivissä pahoissa, ajan katkeran kulussa.