Suora on Suomen mies; sitä peljätä ei takatalvi, ei vihamies, ei vainojen, vastusten suruvuodet. Siksipä Suomenmaa ajan aaltojen kuohujen tullen hyrskyhyn sortua ei voi, vaikka se vaappuvi joskus. Vaivojen vaikeuteen tämä maa on tottunut aina; pälkähästään pahemmastaki pääsi ja nous joka kerta, suorana, nuorena taas ylös nostaen taivohon päätään, kun syvät sillä on juuret ja sitkeä, jäykkä sen runko.
Maa karu, pieni ja köyhäki suur', ihanainen on sille, ken sitä lempivi vaan sekä kutsua kuulevi hellää!
Laulaja lauleli näin. — Sydämet suli, kuin kevättuuli henkäsi Suomenmaan yli, nostihe kukkia tänne. Virkosi kansa jo, nous inehmoisien toivo ja usko, ett' elonaamu jo taas oli Suomehen valkenemassa, poistuu pilvinen sää, takatalvi ja halla jo haipuu. Nous isänmaa, kevät koitti ja selkeni seesteä huomen, nuoriso valveutui, heräs vanha ja kiirehin kohta toimehen tartuttiin sekä hengen toukoja tehtiin.
Suurtapa työt' teki hän, isänmaan tuki, sankari, urho, taikuri taitava, mies ihanteen, tosityön sekä tarmon, kyntäjä, kylväjä, tien, uran uurtaja, syttäjä soihdun. Kiittävi hänt' tupasen matalan mies, haltija linnan. Nuor' sukupolvi ja hautaan horjuva, vaipuva vanha kukkia kummulleen ihanaisin tuntehin laskee, kiittävi laulajataan sekä kaipuut' itkevi hiljaa, painaen pään rukoukseen tän ajan ankean alla, uottaen auvoa taas sekä huomenishetkeä Suomen.
Minna Canth'in muistolle.
Sa annoit syvän sydämen ja poves tunteen totisen edestä heikon, horjuvan, suruunsa sortuvan.
Sa tunsit voimat inhan yön
ja väkevämmän vainotyön
ja valheen ansat ahtahat,
ikehet katalat.
Mut luotit toden taikahan
ja rakkauden voimahan,
kun oikeus ne aateloi,
vapaus ihannoi.
Ja aattehesi eestä sa
sait omat voimas uhrata
ja tuta tulta taistelon,
mi johti voittohon.
Oot itse alla multien; vaan aattehesi ijäinen elää ja heelmät siittävi. — Sua Suomi kiittävi!