Peitoss' yön ja tehden pilkkaa kymmenkunta halvint' orjaa, kunnotonta, kiirevilkkaa kaatunehet kaikki korjaa, ettei enää huomenella, saapuessa surijoiden mielin ottaa omaisensa, jälkeäkään löydy noiden.
LAULAJAN LAULU
Kansa kärsivä, itkevä, nyyhkyttävä, kansa poljettu, piesty ja lyöty, kansa orjuuskahleilla kytketty, kansa murheen mierohon myöty:
Sun vaivas tunnen ma viimeiseen
hätähuutoon asti ja parkuun,
ja vaikka ma luotasi lähtisin pois,
en tuolta ma pääsisi karkuun.
Se on veressä mulla. Sen join minä jo
oman äitini rinnoista ennen,
ajan armahan, ilojen-valkean,
lapsriemuja tulvivan mennen.
Ja sen tuntea sain minä itsekin,
kun vankemmaksi ma vartuin,
kun eloni purren peräsimeen
käsin tottumattomin tartuin.
Ja vaikken saanut ma nielläkään,
mitä monikin täällä on saanut,
en vaivaa enemmän kärsineen
toki tuntemast' ole laannut.
Ja siitä mun lauluni lahjakin on ja siitä mun soittoni helää, sen vuoksi mun vereni virtaelee, teen työtä ja tahdon elää!
VIESTI
Vierii viesti kummanlainen nyt jo joka mökkihin, kuss' on elonorja vainen surun lyömä yksikin.