Vaan kun se rientää kauemmas, Se paisuu suuremmaksi, Se tanssii, ollen riemukas, Ja muuttuu raivosaksi, Sen aallot kiehuu, pauhaavi, Niin että metsä kaikuvi.
Vaan kun on aikans ryskännyt, Niin hiljaiseksi jääpi; Sen pinta on nyt tyyntynyt, Se mereen häviääpi. Näin joki syntyy, kuolevi, Niin elämämme virtaavi.
A. Rahkonen.
Luoja tietää, sinä et.
Nosta silmäs, ihminen, Lue tähdet taivaan; Mittaa koko avaruus Tarkallensa aivan! Sano, miks' ei luonnon lait Vanhene ja hajoo, Korkeuden kappaleet Syvyytehen vajoo? Ihminen, sä vaikenet, Luoja tietää, sinä et.
Mistä tuuli matkustaa, Mihin pilvi kulkee? Kuka taivaan akkunat Aukaisee ja sulkee? Montako on lehteä Puissa, pensastoissa? Monellako linnulla Pesänsä on noissa? Ihminen, sä vaikenet, Luoja tietää, sinä et.
Montakohan pisaraa Meressä on vettä? Montakohan maassa on Hietajyväkettä? Ota pienin elävä, Suurimpaan se vertaa, Onko toinen suurempi Toista monta kertaa? Ihminen, sä vaikenet, Luoja tietää, sinä et.
Sano, mont' on päällä maan Ollut asukasta? Mont' on tällä hetkellä, Monta tulee vasta? Voiko järkes tunkea Kuolon salaisuuteen, Kuinka tomu kirkastuu, Virkoo eloon uuteen? Ihminen, sä vaikenet, Luoja tietää, sinä et.
Olli Vuorinen.
Eksynyt.