"Onneton lapsi" huudahti äitini, "se on hyvin epäsiveellinen kirja".
"Niin, kauhistava se oli. Enpä olisi koskaan osannut ajatella, että niin monta kummallista seikkaa saattaisi tapahtua maailmassa".
"Lapsi parka, tekotapauksiahan siinä kerrotaan".
"Tekotapauksiako? Eikö se olekaan totta?" hän kysyi aivan hämillään.
"Romaanihan se on".
"Va-ai niin?! Tekojuorujako ne vaan olivatkin? No, silloin siitä ei ole niin hätäilemistä. Ja minä kuin luulin joka sanan todeksi, ja olin vähällä pyrskähtää itkemään siitä. Voi toki, hyvä Jumala, minkälaisia ihmisten aivoihin juolahtaakaan! Ei muuta kuin tekotapauksia!"
Ja siihen hänen halunsa lukemaan enemmän sen kaltasia kirjateoksia peräti hävisi. Hän ei ymmärtänyt, että kukaan huviksensa lukisi semmoista, "joka oli vaan keksittyjä juttuja".
Mutta jos Elina ei oivaltanut kirjallisuuden arvoa, niin kyllä hän tiesi kuinka vene oli ohjattava oikeaan suuntaan. Ja vaikka hänen kirjalliset tietonsa olivat vähänlaiset, niin tiesipä hän jo ulkoakin sanoa mitä sillien hinta oli minäkin vuoden aikana. Ja jos hän ei pitänyt lukua kirjoissa kerrottujen ihmisten vaiheista, niin hänen sydämensä oli sitä enemmän myötätuntonen tosi-ihmisten vaiheita kohtaan. Talvipuolella, kuin kiiltäviä sillejä tuotiin isoja veneenkantamuksia satamaan, hän aina oli laiturilla ja silloin hän usein sanoi, että nämät sillilastit olivat kauniimpia näkyjä, kuin voivat tulla hänen silmiensä eteen. "Nyt pääsevät ihmiset kuntoon elämään tämän talven" hän sanoi, ja oli aina silloin hyvillä mielin sekä lausueli sitä sananparttaan, jossa oli koko hänen elämänsä viisaus koossa: "Onpa sulosta elää".
Todellakin, talonpoikain elämään ja heidän oloihinsa hän oli parhaiten tutustunut. Hän tunsi joka miehen koko seudussa ja hän tiesi aivan tarkkaan kaikki heidän elämänsä vaiheet. Hän tiesi kutka olivat kihloissa että myös kutka "pakinoivat keskenään semmoisista" taikka vaan "ajattelivat toinen toistansa". Hän tiesi missä sovussa kaikki aviopuolisot elivät keskenään ja kuinka heidän lapsensa käyttivät itseään. Hän tiesi kenellä oli velkaa maakauppiaille, kenellä oli käräjäjuttuja, kuka joi ja kuka piti raitista elämää j.n.e., j.n.e. Kun me kävelimme maantiellä, hän usein pysähtyi pakinoimaan vastaantulevien kanssa, ja hyvin usein hän poikkesi tieltä köyhien luo, auttamaan heitä sekä neuvoilla että toimilla. Minä oikein hämmästyin nähdessäni kuinka helposti hän tutustui heidän oloihinsa ja osasi puhutella heitä oikealla tavalla; mutta olipa sekin minusta yhtä hämmästyttävää, että tuommoiset toimet ollenkaan huvittivat häntä.
Kuin minä ensimmäisen ylioppilaskesän oltuani kotona palasin kaupunkiin, annoin hänelle mielessäni tämmöisen todistuksen. Oletpa verevä ja terve, mutta ei sinussa ole mitään miellyttävää. Sinulla on terävä kieli ja vakaa tahto, joka on aivan omapäinen, kesyttämätön, säännötön ja samassa aivan omituisen luja. En kiellä, että välistä — mutta vaan aniharvoin — kukaties on jotakin suloutta olennossasi ja että sinulla on varma toimintatapa. Mutta yksi seikka on varma: sinun kasvatustasi on hirvittävällä tavalla laiminlyöty ja sinun mielipiteesi ovatkin aivan naurettaviin saakka sivistymättömiä.