"En, sitä en mitenkään tahdo; kun hän kerran tuli sinne, niin täytyy hänen myös viipyä siellä vähän aikaa ainakin; mutta parasta lienee, että minä matkustan sinne häntä tervehtimään, rauhoittaakseni pikku tyttö tölleröäni."
"Mutta mitä teette, jos ei hän viihdy siellä?"
"Niin, jos ei hän viihtyisi, niin eihän muuta neuvoa olisi, kuin hakea hänet kotiin, mutta olkaamme vielä hyvässä toivossa."
"Niin, olkaamme hyvässä toivossa", vastasi ylioppilas totisesti, ojentaen kätensä: "hyvästi, herra pastori, ja kiitoksia ystävällisyydestänne."
"Hyvästi, hyvästi ja kiitoksia käynnistänne." —
"Hän on vielä samallainen kuin ennen", ajatteli Erkki, kotiinpäin astuessaan, "ja kuinka lapsellisesti hän kirjoittaa, niin että kivikin siitä pehmeentyisi — — Herra Jumala suojelkoon sinua!"
Kun ylioppilas noin kuukausi myöhemmin astui tietä pitkin, kuuli hän jonkun huutavan takanaan. Hän kääntyi ja näki pastorin hengästyneenä astuvan mäkeä ylös. Erkki meni häntä vastaan.
"No — sanoinhan niin? Ettekö usko minun olleen oikeassa?" sanoi pastori, hyvillään hieroen käsiään.
"Mitä tarkoitatte?" kysyi ylioppilas hämmästyneenä.
"Tietysti tytärtäni. Hän kirjoitti minulle tänään, ett'ei hän nyt millään muotoa tahtoisi tulla kotiin."