Siten kului enemmän kuin vuosi, kun ylioppilas kerran astuessaan niityllä, katsellakseen työväkeään, näki heidän seisovan yhdessä ja uteliaina, kuuntelevan, miten joku heidän keskellään kertoi jotain.
Tultuaan sinne, tunsi hän kohta pappilan karjakon, Marin. Tämä kertoi ja muut nauroivat.
"Mitäs teillä tänään on tekeillä?" kysyi Erkki.
"Niin, isäntä, Mari kertoo vaan meille papintyttärestä", vastasi Matti nostaen lakkiaan.
"Onko hän jo tullut kotiin?" kysyi ylioppilas.
"On."
"Hän tuli viikko sitten", lisäsi Mari.
"No, oletteko yhtä hyviä ystäviä kuin ennen?" kysyi Erkki.
"Ei, se ei tietysti koskaan sopisi. Minä en ajatellut muuta kuin että hän vieläkin oli pieni tyttö, annoin hänelle kättä ja sanoin: tervetullut kotiin. Mutta siitäpä nostettiin melua, uskotteko. Hän kutsui minut illalla luokseen ja sanoi, että minun täst'edes pitää kutsua häntä neidiksi, enkä saisi häntä sinutella."
"Vai niin? Hän on tullut vähän ylpeäksi?"