Istuessaan siellä kuuli hän kulkusten kilisevän, sen jälkeen oli niinkuin joku olisi huutanut: "hoi! tulkaa tänne!" ja hetken perästä astui renki sisään, ilmoittaen, että ulkona oli joku vieras mies, joka kyseli pastoria. Tämä pisti päänsä ulos ovesta ja näki ylioppilaan seisovan siellä, nahkaturkkiin puettuna, ruoska kädessä lumisena kiireestä kantapäähän asti.
"Suokaa anteeksi, herra pastori", sanoi hän, "että minä häiritsen teitä näin myöhään, mutta minulle tapahtui onnettomuus, kun matkallani ajoin kumoon pimeässä. Minä näin niin kirkkaan valon täältä ylhäältä, unohdin ohjakseni ja sitten — makasimme sekä minä että hevoseni ojassa — molemmat aisat palasina. Nyt, suokaa rohkeuteni anteeksi, kysyn teiltä, herra pastori, tahtoisitteko te lainata minulle rekenne kotiin asti. Sinne ei ole juuri pitkä matka ja minä lupaan lähettää renkini tuomaan sen takaisin vielä tänä iltana."
"Tehkää hyvin ja astukaa sisään niin kauaksi — kyllähän siihen keinon keksimme — tehkää niin hyvin" — ja vieraanvarainen pastori työnsi ylioppilaan ovesta sisään.
"Ei kiitoksia, herra pastori, voinhan minä sen ajan odottaa täällä ulkona, minä olen niin lumessa, etten tällä tavoin voi astua kenenkään huoneesen, ja sitä paitsi on minulla kiire kotiin."
"Mitä turhia! Teilläkö — kiire kotiin? Teillä on aina kiire kotiin, mutta kun minun onnistuu saada teidät käsiini, ette niin vähällä pääse minusta erillenne. Katsokaat, turkin ripustamme tänne — kestää ainakin tunnin ennenkuin reki on oven edustalla; sillä meillä on vähän kiire tänä iltana, katsokaa, tyttärelläni on muutamia ystäviä luonansa vähän pyörähtelemässä, ja sentähden on aina yhtä ja toista puuhaamista. No — suostukaa nyt tulemaan" — ja pastori hymyili, taputti ylioppilasta olkapäille ja koetti riisua turkkia hänen päältänsä.
"Ei, hyvä herra pastori" — "Kyllä, hyvä herra ylioppilas!" — ja turkki tuli väkisin pois päältä ja Erkin täytyi astua sisään. Seisoessaan oven kynnyksellä ja nähdessään lampun kirkkaan, rauhallisen valon, säpsähti hän ja oli vähällä kääntyä takaisin. Hän oli tullut tänne autiolta, pimeältä tieltä ja kovasta tuulesta ja oli matkalla kylmään, tyhjään, autioon kotiinsa, ja nyt — pieni, lämmin herttainen huone. Kuinka rauhallista täällä oli! Hän katseli lattiamattoa, hän tarkasteli ikkunaverhoja, katseli kaappia, niissä oli kaikellaisia korukaluja.
"No, — tahdotteko piipun?" sanoi pastori, siistien vähän huonettaan, — katsokaas tässä, ottakaa tämä tuoli — minulla ei ole muuta kuin tätä yhtä lajia tupakkaa tarjottavana, vaan sitä käytettiin minun nuorena ollessani, ja maalla ei saa olla hyvin vaativainen."
"Mutta minä häiritsen teitä." — "Mitä vielä, ette suinkaan, ette suinkaan. Jos ette olisi tulleetkaan, olisin kuitenkin korjannut nämät pois. Ja olihan se sitäpaitsi minunkin syy, että te ajoitte kumoon." Pastori hymyili lempeästi ja pani kokoon paperinsa ja kirjansa. "No — lasillinen olutta. Tahi kupillinen teetä?"
"Ei, sydämelliset kiitokset, älkää mitään puuhailko minun tähteni, herra pastori."
"En, en, vaan kupillinen lämmintä teetä tekee hyvää ankarasta tuulesta tultua." Ja pastori soitti kelloa, ja tee tuotiin sisään. Siten jäi ylioppilas istumaan pastorin huoneesen, pehmeään nojatuoliin, piippu suussa, ollen kuin kotonaan ja pastori istui häntä vastapäätä.