Aino punastui ja kuiskasi Mathildan korvaan: "mutta oletko aivan mieletön, etkö enään muista? — —"
"Oo — se on totta, ylioppilaan rakastettu!" ja vihdoinkin vaikeni
Mathilda.
"Vai niin, hän mielisteli teitä, neiti?" toisti ylioppilas, luoden terävän katseen Ainoon.
"Sen olisi hän mielellään voinut jättää tekemättä", vastasi Aino katsahtaen suuttuneena Mathildaan.
Erkki vaipui omiin ajatuksiinsa, sitä osoitti jo hänen katseensakin.
"Mitä ajattelette, herra ylioppilas?" kysyi Mathilda.
"Oh, minä ajattelin, kuinka onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen lienee se mies, joka kysymykseen 'mitä olet toimittanut elämässäsi', voi luutnantti Karlson'in tavoin vastata: 'minä olen mielistellyt neitosia', ja kuinka onnellinen lienee sellaisen miehen vaimo."
"Voi te luulette meidän, nuorten tyttöjen, enemmän pitävän niistä miehistä, jotka tanssisaliin tultuaan seisovat kuin kuumilla kivillä, hymyilevät tyhmästi, purevat kynsiänsä ja punastuvat, kun heitä vaan puhuttelee, ja jotka tallaavat hameemme repaleiksi, koettaessaan kerrankin jäykkinä ja kömpelöinä tunkeutua muiden mukana eteenpäin."
Ylioppilas ei voinut olla hymyilemättä. "Teillä näkyy olevan terävä katse, ja te ette ole säälineet noita syntisiä raukkoja. Jos minun pitäisi pyytää ketään tanssiin, niin luulenpa, ett'en heitä valitsisi; mutta nythän onkin kysymys valita koko elämäkseen, ja silloin luulen minä — niin suokaa anteeksi — silloin luulen minä, että teidän sijassanne valitsisin nuo 'kynnenkaluajat', joksi te heitä kutsutte. Minulla on oikeastaan suuri luottamus noihin 'kynnenkalujoihin', sillä luulen, että heidän mieltänsä elähyttää muu kuin leikki ja tanssi ja että he, kun henkisillä aseilla on taisteltava, eivät enään ole niin pelkuria, vaan raivaavat ymmärtäväisesti ja voimallisesti itselleen tien. Ja sitten — suokaa anteeksi, että taas loukkaan teitä — sitten luotan minä niin vähän noihin suuriin tanssijoihin, joilla ei ole muuta tarkoitusperään, kuin saada kunniamerkkiä tanssiessa ja osata keksiä uusia kotiljongivuoroja. Naurakaa vaan, neiti Ravn, mutta nyt puhun totisesti. Minä tunnen noita 'pomaadanukkeja', jotka kuljeskelevat joutilaina, notkistavat polvensa rakastetuilleen, puhuvat makeita, imartelevia, ulkoa opittuja sanoja, joita taas seuraavassa tanssissa syöttävät jollekin toiselle. Minä tunnen noita 'sivistyneitä ihmisiä', jotka hienoissa seuroissa puhelevat Norjalaisten raakuudesta, vaan sillä välin istuvat kumppaniensa seurassa, laulaen siveettömiä lauluja, noita joilla on kaikesta vaan sama mielipide kuin tukkikauppias P:llä … ja valtioneuvos L:llä … joitten luona saavat sunnuntaina päivällisensä. Näitä pidetään esimerkkinä koko sivistyneelle maailmalle ja äidit ylpeilevät voidessaan antaa heille tyttärensä. Minun mielestäni pitäisi naisen vaatia mieheltä enemmän, kuin että hän osaa tanssia hyvästi ja käy komeissa vaatteissa puettuna."
Aino kuunteli ihmetellen ylioppilasta, kätkien joka sanan mieleensä.
Mathilda nojautui mukavasti tuolinsa selkää vasten ja rypisti otsaansa.