"Tapasitteko siis hänet?"
"Miten on hänen laitansa? alkaako haava jo parata?"
"Ah, ei, syvä haava jättää syvän arven ja helppo ei ole saada viuluun ääntä, kun kielet ovat poikki", vastasi Kari hiljaan ja kääntyi toisaalle, pyyhkien kädellään silmiään.
"Mutta Herra voi parantaa sen, mikä muiden on mahdotonta", sanoi ylioppilas.
"Hän voi sen ja Hän tahtoo myös, kun Hänen aikansa tulee", vastasi
Kari.
Hän puhui niin levollisesti, tyynesti ja suurella luottamuksella, eikä mitään katkeruutta tullut ilmi hänen sanoissaan tahi katseessaan. Aino katseli häntä ihmetellen. Ylioppilas puhui kauan hänen kanssansa; mutta Mathilda istui penkillä odottaen tuskallisesti, että ylioppilas lakkaisi puhelemasta. Vihdoinkin nousi ylioppilas ylös ja vaimo ojensi heille kätensä jäähyväisiksi, kiitti käynnistä ja käski Ainon pian tulla uudestaan.
Tuskin olivat he päässeet ulos, kun Mathilda alkoi pudistaa hamettaan.
"No, enpä ole koskaan mokomaa nähnyt, uskaltaa tarjota meille maitoa mustasta kupista, josta on ensin itse maistanut. Mitä se oli, mitä meidän täällä piti nähdä?" kysyi hän ylioppilaalta.
"Te olette jo nähneet sen", vastasi ylioppilas.
"Jos tämä vanha talonpoikainen vaimo on niin merkillinen, niin Jumala meitä varjelkoon useammista semmoisista."