— Ne eivät tiedä, että täällä Amerikassa voi saada suuria tauluja viidellä dollarilla, sanoi Georgia. — Mutta teollisuushan onkin meillä kehittynyt paljoa korkeammalle. — Ja kannattaako nyt pistää tuollaista pientä kangaslappua kehyksiin? Kehys on suurempi kuin itse taulu. Kuka viitsisi tuollaisia seinälleen ripustaa?
Plummer oli hyvin tyytymätöin, ja tuumi ettei hän ollut koskaan nähnyt ajattelemattomampaa kankaan tuhlausta. Bierstädtin kummalliset taulut jäävuorineen, kesäyön aurinkoineen, pohjattomine, sumun peittämine kuiluineen, hänen syysmaisemansa, mihin oli ajettu räikeitä punaisia, sinisiä, keltaisia ja vihreitä värejä säästämättä, ne miellyttivät Plummeria. Siinä oli seinän kokoisia tauluja. Se oli jotain, se. Mutta kyllä oli hintaakin. Tuhannen dollaria yhdestä taulusta. Sehän oli enemmän, kuin huonekalutehtaan vuotuiset tulot. Mutta eroitus olikin siinä, että tuolit ja pöydät kävivät kaupaksi, mutta taulut jäivät riippumaan myymättä.
Plummer oli vaimoineen täyttänyt kansalaisvelvollisuutensa ja palasi keveällä mielellä kotiinsa. Lamppu sytytettiin, kirjeet ja sanomalehdet otettiin esille. Siinä oli kirje Charlekselta ja Fannyltä. He olivat ylen onnellisia metsä-asunnossaan.
— Emmekö sentään ole hyvin onnellisia, Georgia? — sanoi Plummer oikaisten itseänsä. — Pastori kysyi tänään, miksi et sinä, Frank kuulu nuorten miesten kristilliseen yhdistykseen.
— Siksi, etten välitä siitä humbuugista, vastasi Frank.
— No, no, poikaseni! — sanoi Plummer sormellaan heristäen. — Muista, ettei liikemiehelle ole mikään, joka häntä voi hyödyttää, humbuugia. Sellaiseen yhdistykseen kuuluminen on puoltolause, se vahvistaa luottoa, ja sehän on liikemiehelle välttämätöin.
— Minä en usko sitä, mitä ne siellä puhuvat.
— Kuinka moni jäsenistä mahtaa sitä uskoa, vastasi Plummer hymyillen. — He tekevät sen vaan businessin tähden. Täytyyhän asemansa takia jotain uhrata. Täytyy tehdä paljonkin tässä maailmassa sellaista, mikä ei ole hauskaa, ja yksi virren värssy laastaroi monta synninhaavaa. Rupea vaan jäseneksi Frank!
— Mietinpähän asiaa, vastasi Frank.
— Kuulehan, Georgia, eikö sinunkin mielestäsi tämä ole yhtä kaunis, kuin ne siellä näyttelyssä? Plummer tarkasteli öljypainotauluansa. — Emme todellakaan tarvitse juosta sinne taidetta ihailemaan.