Dina näki hänen menevän sisään. Hän sytytti lampun ja oli etsivinään jotain eräältä hyllyltä. Sitten hän raotti ovea.
— Tulkaa sisään, Dina, huusi hän. Täällä on lämmin enkä minä vielä joudu aivan heti. Täällä näette minun pesäni, missä vietän suurimman osan päivääni, lisäsi hän Dinan astuessa epäröiden kynnyksen yli. — Uh! Sulkekaa ovi, siellähän on niin kylmää ja kosteaa, siellä ulkona. Istahtakaa!
Dina istuutui ja katseli ympärilleen. Huone oli yksinkertainen, paperoimattomine seinineen, missä riippui kaikenmoisia mallia. Tulenkestävä kassakaappi oli yhdessä nurkassa, lisäksi kirjoituspöytä papereineen. Viereiseen huoneeseen vievä ovi oli raollaan ja sieltä näkyi sänky, pieni pöytä ja pesukaappi.
— Vahti makaa tavallisesti täällä, sanoi Frank, joka oli seurannut Dinan katsetta — mutta hänellä on tänään vapautta eikä hänen sijaisensa näy vielä tulleen.
Frank kävi ympäri vihellellen, tarkasteli pöytäkirjoja ja teki niihin pieniä muistutuksia. Sitten pistäysi hän viereiseen huoneeseen, mutta palasi pian kantaen tarjotinta, jolla oli kaksi viinilasia.
— Ei minulla ole juuri suuria tarjottavana, sanoi hän hymyillen — mutta saatte pitää vähänkin hyvänänne. Viinilasi tekee hyvää pakkasessa. Se on Catawbaa vaan, eikä se siis ole väkevää… Tervetuloa minun valtakuntaani! — lisäsi hän hymyillen, otti toisen lasin ja kumarsi Dinalle.
Dina ei voinut olla nauramatta. Hän tunsi vilustusta, otti lasin ja tyhjensi sen äkkiä. Mutta mitä se oli? Huone, pöytä, Frank, kaikki alkoivat tanssia hänen silmissänsä ja korvissa suhisi. Hän ei voinut nähdä eikä ajatella selvästi, ja ikäänkuin unessa tunsi hän, että Frank sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. Sitten hän meni tainnoksiin.
Kun hän heräsi, makasi hän vahdin sängyssä. Frank istui hänen vieressään ja piteli häntä kädestä. Hän katseli hämmästyneenä ympärilleen.
— Missä minä olen, kysyi hän pelästyneenä.
— Oletteko kipeä, Dina? — kuuli hän Frankin kysyvän. — Tulitte niin kalpeaksi, minä luulin teidän pyörtyvän ja toin tänne. Tässä olisi lasillinen vettä, juokaa!