— Minä en rakasta häntä, kuiskasi Frank katsomatta häneen.
— Oliko se sitten pelkkää valhetta mitä te koetitte uskotella hänelle erään kerran iltasella hiivittyänne hänen huoneeseensa.
— Ei, tarkoitin todellakin sitä silloin, mutta nyt, ei…
— Mikä estää nyt sitä tekemästä? Eihän teidän oma rikoksenne voine tehdä häntä huonommaksi teidän silmissänne? Päinvastoin pitäisi sen pakoittaa teitä polvillanne pyytämään häneltä anteeksi.
— Te itse olette esteenä, neiti Agnes. Tunnen nyt, että rakastan teitä, ainoastaan teitä. Te olette ainoa, joka olisitte vielä voinut tehdä minusta ihmisen.
Ja Frank purskahti hillittömään itkuun.
Syntyi äänettömyys. Kun Frank oli tyyntynyt, sanoi Agnes lempeästi: — Dina rakastaa teitä, Frank. Hänestä saisitte paljon paremman vaimon, kuin minusta koskaan olisitte voinut saada.
— Mutta hän ei ole te, hän ei ole te, kirkui Frank. — En voi ajatella häntä vaimonani, joka edustaisi minun perhettäni. Ihmisten juorut, vanhempani, asemani, kaikki estävät minua ajattelemastakaan sellaista.
— Se oli siis vaan rietas, hävytöin tarjous, jonka teitte hänelle pyytäessänne häntä vaimoksenne? Ette siis aikoneetkaan julkisesti tunnustaa yhteyttänne hänen kanssaan? Aijoitte teeskennellä ja valehdella jollekin toiselle nuorelle, viattomalle tytölle ja narrata hänet ottamaan nimenne teidän pilatessanne kotinne maineen häpeällä. Kiitän Jumalaa, ett'en joutunut käsiinne, Frank Plummer!
— En koskaan olisi siten menetellyt teidän kanssanne.