— Frank Plummer? Rikkaan Plummerin poika! — huudahti yleinen
syyttäjä kääntyen äkkiä Nilseniin päin kynä kädessä, — Te erehdytte varmaan; se ei ole mahdollista.
— Minkätähden? kysyi Daniel.
— Sentähden, että hän on säännöllinen ja arvossa pidetty nuorimies.
— Ha-ha-ha! Tuleeko nyt toinen ääni kelloon, nauroi Daniel. — Sitä arvelinkin.
— Onko kukaan nähnyt? Voiko kukaan todistaa? — kysyi yleinen syyttäjä.
— Ei sellaisia asioita toimiteta julkisesti.
— Mutta mitä sellainen oikeudenkäynti hyödyttäisi, kun ei ole mitään todistuksia? Ettekö muuten ole sama herra Nilsen, joka tuli eroitetuksi Plummerin palveluksesta muutamien raakojen sanomalehtikirjoituksien tähden?
— Jos totuutta voidaan sanoa raakuudeksi, niin olen.
— Se tekee asianne vieläkin mahdottomammaksi. Ihmiset, jotka eivät tunne luonnettanne voisivat luulla teidän käyttävän tyttärenne onnettomuutta hyväksenne kostaaksenne Plummerille. Voisittehan syyttää ketä nuorta miestä hyvänsä, kun teillä ei ole todistuksia.