Muristen kuin vihainen koira jätti Nilsen asianajajan ja lähti raatihuoneelle. Täällä vaati hän vangitsemismääräystä Frank Plummerille. Konttoristi kysyi korviansa heristäen, oliko hänellä valtakirjaa yleiseltä syyttäjältä.
— Valtakirjaa, minkälaista valtakirjaa?
— Vangitsemismääräystä varten luonnollisesti. Luuletteko, että me vangitsemme ihmisiä jokaisen mieronkiertäjän pyynnöstä?
— Mitä? Olenko minä mieronkiertäjä? — kysyi Daniel tulipunaisena kasvoiltaan.
— Ei, ette suinkaan, vastasi konttoristi hymyillen — mutta meidän täytyy seurata yleisiä sääntöjä. Mitä Frank Plummer on tehnyt, lisäsi hän uudelleen.
— Se ei kuulu teille, vastasi Daniel lyhyesti, syöksyen ulos ja lyöden oven kiinni.
Hän etsi yleisen syyttäjän, meni hänen luokseen ja kertoi koko jutun mainitsematta Frank Plummerin nimeä.
— Ompa hauska napata sellainen hirtehinen, sanoi yleinen syyttäjä ja kääntyi kirjoittamaan valtakirjaa. — Tiedättekö mikä hänen nimensä on? Tiedättekö hänen osoitteensa, tahi onko hän ehkä luikkinut tiehensä koko kaupungista?
Nämä kysymykset seurasivat toisiansa sillä aikaa, kun paperi otettiin esille ja kynä kastettiin mustepullossa.
— Ei, hänen asemansa on siksi turvattu tässä kaupungissa, ettei hänen tarvitse karata sellaisten pikkuasiain takia, sanoi Daniel katkerasti. — Hänen nimensä on Frank Plummer.