— Tiedätkö isä, kuka tuolle tontille rakentaa? — keskeytti hänet
Frank, kun he käänsivät kadunkulmauksessa.
Charles istui ja hikoili. Selviytyisikö hän Ranskan historiassa, josta hänellä ei ollut aavistustakaan? Hän koetti johdattaa mieleensä kouluaikaisia tietojaan Henrik neljännestä.
— Mutta hänen kävi kuitenkin lopulta huonosti. Saihan hän seistä paljain jaloin paavin pihalla Canossassa? — vastasi hän.
Plummerin naama osoitti suurinta hämmästystä.
— Canossa… paavi… Siitä ei puhuttu mitään… — hän aikoi sanoa encyclopediassa, mutta hillitsi itsensä ajoissa — minun historiassani — lisäsi hän. — Jahah, hänen täytyi taipua paavin edessä. Niin se paavi on saanut paljon harmia aikaan. Anteeksi, ette suinkaan liene paavilainen… katoolilainen, tarkoitan?
— Ei, herra colonel, minä olen protestanttinen, vastasi Charles kumartaen.
— Sitä parempi, huudahti mr Plummer iloisesti. — Niin mekin olemme. Sittenhän voimmekin yhdessä haukkua katoolisia. Ja herra Plummer nauroi omalle sukkeluudelleen. — Mutta nyt me olemmekin perillä.
Hevoset kääntyivät köynnöksillä sekä ranskalaisilla ja amerikalaisilla lipuilla koristetusta portista sisään. Ovi työnnettiin auki, ja siinä näkyi mrs Plummer mustassa atlassileningissä ja koko hänen jalokivilippaansa sisällys tyhjennettynä hiuksiin ja kaulalle. Hänen selkänsä takaa tirkisteli Fanny ujostellen.
— Vie sisään vieraamme, Frank, sanoi mr Plummer ja kääntyi hätäankkuriin, joka koko matkalla ei ollut puhunut sanaakaan ja joka nyt siinä paikassa pantiin viralta. Mutta hätäankkuri pani vastalauseensa. Hänet oli otettu palvelukseen niin ja niin pitkäksi aikaa sekä niin ja niin suurella päiväpalkalla. Hän oli kaikessa hiljaisuudessa iloinnut makeanleivän päivistä Plummerin talossa eikä tahtonut mielellään tulla pettyneeksi siinä toivossaan. Ainakin täytyi hänen saada täysi maksu koko ajalta. Herra Plummer kysyi, oliko hän hullu. Pitäisikö hänen saada palkan työstä, jota hän ei ole tehnytkään? Hätäankkuri sanoi, että hän muussa tapauksessa menee asianajajan luo. Herra Plummer otti lompakkonsa, maksoi pyydetyn summan ja pyysi hänen menemään niin kauas, kuin tietä riitti, mutta hätäankkuri ei liikahtanut paikaltakaan.
— Ja sitte oli vielä vapaa ruoka, herra Plummer, sanoi hän lempeästi.