— Hm, hm, niin… se ei olisi hullumpaa, ei olisi hullumpaa, mumisi hän.
Hän haki paperia ja mustetta sekä rupesi kirjoittamaan suurilla kirjaimilla. Hän taittoi paperin huolellisesti ja kiinnitti sen neuloilla takkiinsa. Sitten hän otti lampun, meni kyökkiin ja irroitti sinne kiinnitetyn pyykkinuoran. Hän koetteli sen kestävyyttä, kääri sen kokoon ja pisti poveensa. Sitten meni hän jälleen Dinan luo, kumartui hänen ylitsensä, tarkasteli häntä hetkisen ja kuiskasi sitten hiljaa:
Nyt minäkin tulen pian, Dina. Saamme olla yhdessä, sinä ja minä. Minä suojelen sinua, ettei kukaan voi tehdä sinulle pahaa. Ja äitikin tulee, ikävöin niin häntä, näetkös.
Hän suuteli häntä otsalle. Sitten hän sammutti lampun, hiipi ulos ja lukitsi oven.
* * * * *
Plummerillä juhlittiin, mutta mieliala ei ollut läheskään niin iloinen, kuin ranskalaisen kreivin juhlassa. Useimmat kutsutuista olivat hylänneet kutsun, toisia oli tekosyillä jäänyt pois, mutta muutamat olivat tuumineet, ettei ollut mitään syytä välttää seurustelua perheen kanssa nyt, kun Frank oli syytöksestä vapautettu. Frankin selittämätön viipyminen teki yleisen alakuloisuuden hyvin huomattavaksi.
— Hän viipyy varmaan jonkun tärkeän liikeasian takia ja tulee vasta myöhemmin, sanoi mr Plummer.
Mutta Frank ei tullut. Charles Bradford ja hänen vaimonsa koettivat parastansa, he puhelivat tuosta kuuluisasta kreivijutusta aivan, kuin se olisi ollut vallan onnistunutta pilaa. Mutta ilmassa oli sittenkin jotain painostavaa. Tarjottiin juuri jälkiruokaa, kun yhtäkkiä hirmuinen kiljunta kuului ulkopuolelta. Samassa heitettiin kivi salin akkunasta sisään. Sitä seurasi toinen. Kauhistuneina katselivat vieraat toisiaan ja kurkistelivat pelokkaina saliin, missä lasinpalat helisten lattialle lentelivät samalla, kun ulkona alettiin mitä inhoittavin naukumiskonsertti.
Plummer kalpeni, mutta meni päättäväisesti telefoonin luo ja pyysi lähimmältä poliisiasemalta apuväkeä. Sitten koetti hän tyynnyttää vieraitansa.
— Roskaväki ilmoittaa ilonsa tuolla tavalla, sanoi hän. — Kyllä ne pian väsyvät.