Mr Plummerin tullessa sisään oli koko perhe syventynyt kreivin ihailemiseen. Kuinka hieno, sivistynyt, kuinka vaatimaton ja samalla vapaa hän oli ollut! Unohti vallan ujoutensa hänen seurassaan. Ja hänhän puhui vielä mainiosti engelskaa.
— Niin, eikö totta? Riivatun hauska mies, sanoi Plummer ja hykerteli käsiään. — Hänen seurassaan sitä ei tarvitse ujostella. Plummer saa olla Plummer!
Hänen vaimonsa pudisti moittivasti päätään ja rypisteli kulmakarvojaan. Se oli huono merkki. Mutta Plummerin naama synkistyi äkkiä.
— Minä tyhmeliini! Minä aika tyhmeliini! — huudahti hän.
— Mitä tarkoitat, Plummer, kysyi hänen vaimonsa osaaottavasti.
— Nyt minä olen mennyt ja koonnut kaikki kaupungissa olevat ranskalaiset ja kutsunut heidät tänne tänä iltana. Mutta mitä me niillä nyt teemme? Tulkki on jo lähetetty pois… Niin, noh, voimme jakaa heidät pappien ja oppineiden herrain kesken; sitä ei voida auttaa.
Ja Plummer meni kirjastoon tutkiakseen hiukan Byronia tämän jännittävän ja sisältörikkaan aamupäivän lopettajaisiksi.
IV.
Harvoin oli Minneapoliksessa pidetty sellaisia pitoja, kuin nyt Plummerilla oli. Vaunut toistensa perästä vierivät komeasta portista sisään ja niistä astui alas juhlapukuisia herroja ja naisia. Vahtimestarit juoksivat edestakaisin saatellen vieraita pukuhuoneisiin. Loistavat kukat komeilivat suurissa maljakoissa ja levittivät tuoksuaan ympäri. Ruusuköynnökset koristivat seiniä ja kietoivat sisäänsä taulut ja veistokuvat. Kreivin kruunulla varustetut nimikirjaimet sekä sanat: Vive la France! loistelivat viheriää lehtikasvitaustaa vastaan. Edisonin hehkulamput ja kaasuliekit kilpailivat keskenään loistosta.
Rouva Plummer purjehti majesteetillisena ympäri levottomuudesta hehkuvin poskin tarkastellen, miten kaikki menestyisi, ja tervehti vieraitansa. Fanny, vaaleanpunaisessa, pitsikoristeisessa silkkipuvussaan hymyili kaikkein rakastettavinta hymyään joka taholle, ja oikealta ja vasemmalta kuului "how do yow do?" — "happy to see yow." Se oli omituinen sekamelska, tuo pitoihin kokoontunut ihmisjoukko. Siellä oli noita tavallisia "Uncle Sams", jotka rauhattomina liikkuivat ympäri salaisesti toivoen pääsevänsä taas "Officeilleen" ja jaellen ympärilleen kuivia sukkeluuksiaan. Siellä oli pappeja valkeine kauluksineen ja huulillaan hurskas hymy, pappeja, joita kaikki kahden- ja kolmenkymmenen ikävuoden välillä olevat naiset ihailivat, ja joiden paljaan läsnäolonkin luultiin tuottavan siunausta. Siellä oli lukematon joukko äitejä ja tyttäriä, mitkä tulpaanien tavoin loistelivat monivärisissä, kalliissa puvuissaan puuteroittuina, maalattuina ja tarpeenmukaisesti topattuina. Nuoremmilla oli kokonainen ruusutarha rinnoilla, ja vanhempien puvut kimaltelivat kuin jalokivien näyttelypöytä. Paitsi kaikkia näitä oli siellä koko joukko mustiin hännystakkeihin, avorintaisiin liiveihin ja hienoihin tärkkipaitoihin puettuja herroja. Nämä harhailivat ympäri aivan kuin olisivat eksyneet johonkin kaukaiseen, heille tuntemattomaan seutuun. Nämä olivat ne ranskalaiset, jotka Plummer oli sinne kerännyt, mutta joita hän nyt katseli melkein vihollisina ja toivoi sinne niissä pippuri kasvaa. Sillä mitä hittoa ne täällä tekivät nyt, kun ei tarvittu ranskan kielen taitoa. Niiden nimiäkin oli kunniallisen yankeen mahdoton lausua. Hänelle se oli yhtä mahdotonta kuin kiven hakkaaminen.