— Heidän hämmästyksensähän juuri onkin hauskinta koko asiassa. Katsokaas, ne taiteilijat, joiden piti esiintyä tänä iltana, ovat rikkoneet lupauksensa, niin että äiti on vallan mielettömänä ja minä olen luvannut auttaa häntä.
— Mutta ymmärrättehän, että minun vaatetukseni…
— Vaatetuksenne? Minä vakuutan teille, miss Agnes, että te yksinkertaisessa valkoisessa puvussanne (rouva Plummer oli pyytänyt häntä pukeutumaan valkoiseen, kun hänen oli autettava tarjoamisessa) olette tuhat kertaa kauniimpi, kun kaikki nuo pyntätyt neitoset tuolla sisällä. Varastamme vielä muutamia ruusuja näistä kukkavihoista ja pistämme hiuksiinne, eli jos tahdotte kaivelemme sisar-Fannyn jalokivilipasta.
— Ei, ei, antakaa sisar-Fannyn tavaroiden olla rauhassa!… Mutta enhän minä osaa mitään.
— Ette osaa mitään? Voitte soittaa sen, minkä soititte minulle silloin, kuin minä hämmästytin teitä. Se tulee onnistumaan mainiosti, sillä se oli jotain aivan uutta, ja me amerikalaiset olemme oikeita narria, kun on jostain uudesta kysymys.
— Mutta ymmärrättehän, herra Plummer, että asemani tässä talossa…
— Asema? Eihän teitä tunne kukaan muut, kuin isä, äiti ja muutamat läheisimmät ystävät. Ja nähkääs, miss Agnes, se toimi joka teillä on, ei sovi teille. Teidän pitäisi tulla soitonopettajattareksi. Sitä vaatii teidän lahjakkaisuutenne ja teidän tulevaisuutenne. Karkea työ, jota nyt teette, turmelee sitäpaitsi teidän terveytenne.
— Se on aina ollut minun tulevaisuuteni unelma, vastasi Agnes. — Mutta mitä minä voin tehdä, kun en tunne täkäläisiä ihmisiä enkä olosuhteita. Mitä se olisi hyödyttänyt, jos minä olisin ilmoittanut, että miss Agnes Pryts antaa soittotuntia?
— Niinpä niin, mutta juuri sentähden täytyykin teidän soittaa tänä iltana. Silloin saa suurin osa kaupungin hienoimmasta seurapiiristä kuulla teitä, musiikin harjoittaminen teidän opastuksellanne tulee pian muotiasiaksi. Te tulette saamaan oppilaita niin paljon, kuin tahdotte.
Agneksen toivo heräsi. Jospa hän olikin nyt elämänsä käännekohdassa!
Nyt kysyttiin vaan ripeää päätöstä.