— Näen, että suostutte ehdotukseeni. Rohkeutta vaan, niin se kyllä onnistuu! — sanoi Frank iloisesti. — Isä ja äiti auttavat teitä, saatte olla varma. Tahdotteko nyt mennä Fannyn pukuhuoneeseen, niin minä tulen sitte noutamaan teitä sieltä.
Agneksen oli aivan pää pyörällä ja sydän löi rajusti hänen kiirehtiessään portaita ylös Fannyn huoneeseen. Hän heittäytyi sohvalle ja tyrskähti itkuun. Sitten rukoili hän hartaasti, että se menestyisi. Hän ajatteli työstä väsynyttä äitiraukkaansa, jonka täytyi niin paljon raastaa vanhoilla päivillään. Ehkäpä hänellekin oli tuleva levon aika. Hän huomasi nyt, että aika oli täpärällä eikä hän voinut näyttäytyä punaisin silmin. Hän nousi ylös, järjesti pukunsa, kastoi pyyhinliinan kylmään veteen ja pyyhkieli sillä silmiänsä, pisti yhden niistä ruusuista, joita Frank oli ottanut ruokapöydältä, hiuksiinsa, ja niin oli hän valmis.
Hänen täytyi itsensäkin peilin edessä seisoessaan tunnustaa, että hän oli aika kaunis. Hänellä oli solakka, neitseellinen vartalo, suuret, vähän arat silmät, jotka muistuttivat metsähirven silmiä, punaiset, täyteläiset huulet ja terveet valkoiset hampaat. Hän seisoi ja odotti Frankia sekä mietti, mitä lauluja hänen olisi valittava.
Sillävälin riensi Frank takaisin vierashuoneeseen ja tuli sinne keskellä elokutionia.
Läntisessä Amerikassa on olemassa eräs laji kulkevia piinahenkiä, jotka nimittävät itseään elokutionisteiksi. Heidän toimenaan on näyttää ihmisille, miten ei saa lukea. Ne ovat tavallisesti Bostonilaisia, jotka ovat punnitut ja köykäisiksi löydetyt, ja jotka nyt lännessä tahtovat niittää laakereita. Parempi olla ensimäinen pienessä kaupungissa, kuin toinen Roomassa! He vaativat, että heitä pidettäisiin taiteilijoina ja puhuvat usein esiintymisestään Julian osassa näyttämöllä. Ne muuttavat käytöstapaa yhtä nopeasti kuin kameleontti muuttaa väriä. Joskus ovat ne tunteellisia ja puhuvat värisevällä äänellä, toisinaan manaavat esille henkiä syvällä bassoäänellä, toisinaan kiitävät eteenpäin kuten pienet kaupunkilaistytöt katukäytävällä. Ne muuttuvat surullisesta iloisiksi, pesumatamista sankarittareksi yhtä näppärästi, kuin nuorallatanssija tekee hyppyjään. He eivät vihaa mitään niin paljon, kuin luonnollisuutta ja taide on heidän mielestään samaa, kuin teeskentely. Vanhat farmarit, jotka ovat ruvenneet talonomistajiksi ja rihkamakauppiasten tyttäret ja koko sekanainen nousukasjoukko ihailee tätä teeskentelyä ja luulee sen olevan suurta taidetta.
Mrs Plummerin elokutionisti oli liikkuvaa lajia. Hän siristeli silmiänsä, varjosti kädellään ja tähysteli, kuten merikapteeni pelastusta vartoen, mutta tuli siinä iskeneeksi katseensa herra Plummeriin, joka sattumalta seisoi sillä puolella, jotta tämä kauhistuneena tirkisteli, oliko hän tahrannut paidanrinnustaan. Hän taivutteli ja väänteli itseänsä aaltojen suuretessa, levitti käsivartensa ja kirkui myrskyn yltyessä. Hän muodosteli käsistään torven, jolla kapteeni lähetti käskyjään myrskyn kestäessä niin, että lähimpänä seisovien ehdottomasti täytyi siirtyä ulommaksi antaakseen tilaa laivalle, joka kiikkui laineilla. Elokutionisti riuhtoi kaikin voimin palkkansa edestä. Mutta onneksi laiva vahingoittui ja alkoi vajota. Maalla olevat näkivät sen, mutta eivät voineet auttaa. He vaan lankesivat polvilleen ja lauloivat virttä "Come to Jesu!" Tällöin kuultiin todellakin hiljaista ja pidätettyä virren säveltä. Tämän osan suoritti kaksi hänen apulaistaan lisätäkseen vaikutusta samalla, kun hän seisoi ja väänteli käsiään. Kaikki äänet laivalla olivat tauonneet, sillä miehistö oli mennyt pohjaan, mutta myrskyn ulvonnan läpi kuului ihmisääni. Yksi matruusi oli pelastunut kiipeämällä maston latvaan, ja nyt heilutti hän nenäliinaa ja lausui virren sanoja. Jumalan kiitos! Yksi kumminkin oli kuullut sen, tehnyt kääntymyksen ja tullut pelastetuksi. Ja elokutionisti laskeusi alemmaksi polvilleen, mitä syvemmälle laiva vajosi, ja lopullisesti se kaatui. Se kunnianarvoisa gentlemanni, joka oli esittänyt Ranskan maljan, hätkähti tuolillaan, sillä hän luuli elokutionistin nousevan ylös aivan hänen edessään, mutta tämä suvaitsi heittäytyä pitkälleen lattialle, noustakseen vähän sen jälkeen ylös ja pitääkseen hautauspuheen laivalle. Komedia oli lopussa; vahvat kättentaputukset kaikuivat ja elokutionisti vetäytyi hymyillen ja kumarrellen takaisin pyyhkien kasvojansa ja tarttuen viuhkaansa.
Mr Plummer oli oikein liikutettu.
— Se meni todellakin hyvin, sanoi hän naapurilleen. — Ja kaunista se oli, varsinkin virsi. Uskonto on nyt kuitenkin parasta, mitä meillä on. Peijakkaan taitavaa väkeä nuo bostonilaiset!
Ja hän helisteli vanhaan tapaansa rahoja taskussaan.
Seura hajaantui kuiskaillen huomautuksia kuullun johdosta.