— Ei, se on hyvin vanha.
— Koeta saada se käsiisi, Frank, ja vie se konttooriin!… Sivistystä, sanoitte te… Niin, me vanhanaikaiset yankeet emme erityisesti välitä siitä. Mitä me sillä tekisimme täällä lännessä? Se tuottaa vaan vaivaa, koristuksia ja tuhlaavaisuutta, ja siten vaan katkeroitetaan toistensa elämää. Miksi eivät ihmiset saa olla sellaisia, miksi luonto on ne muodostanut? Huvittaneekohan miestä, joka on työskennellyt metsissä ja pelloilla — niin olen minä tehnyt — käydä varpaillaan hännystakkeihin puettujen herrojen joukossa kauniiden kynttiläruunujen valossa varoen itseään ikäänkuin kapalovauvaa? Ja, katsokaas, sentähden tulen minä mielelläni tänne paratiisiin, missä minä saan olla kuten itse tahdon, ja mihin ei mikään "Tribunen" reportteri uskalla pistää nenäänsä. Ha, ha, ha! Niin, anteeksi, herra kreivi, mutta minä olen vaan yksinkertainen yankee, joka on alkanut aivan tyhjin käsin ja työllään kohonnut. Ja moneytä on mr Plummerilla, niin, sitä hänellä on.
Mr Plummer siristi toista silmäänsä ja romisteli taskussaan rahoja.
— Kuka olisi uskonut, että te olitte niin hauska mies? Huomaan nimittäin, ettei teidän tähtenne tarvitse pukeutua sivistyksen viikunalehtiin. Ovatko kaikki ranskalaiset kreivit yhtä hupaisia?
— Ei kaikki, vastasi Bradford ja katseli sikaariaan. — Mutta minä pidän hauskoista ihmisistä, ja sentähden olen minä itsekin hauska. Minä viihdyn hyvin yankeiden seurassa, mr Plummer.
— Se ilahuttaa minua, vastasi mr Plummer.
— Te olette varmaan kokenut yhtä ja toista, mr Plummer. — Te osaatte varmaan kertoa koko joukon hauskoja juttuja.
— Kyllä, jos te kerran saatte isän alkuun, ei hän lakkaakaan, puuttui Frank puheeseen.
— Sekin saattaa olla mahdollista, sanoi mr Plummer ja istuutui hajasäärin tuolille. — Mutta mitäs minä kertoisin? Sinähän tunnet, Frank, minun juttuni, auta nyt minua.
— Kerro, miten sinä annoit naisille kylvyn keskellä yötä, sanoi
Frank.