Samassa hyökkäsi Frank takaisin.
— Ei, mutta somaltapa se kuuluikin, huudahti hän tarttuen molemmin käsin hänen käteensä. — Jos ette olisi näyttänyt niin peijakkaan ylpeältä, olisin suudellut teitä yht'äkkiä.
— No, muistatte kai, että teidän on pysyttävä ulohtaalla.
Frank huokasi syvään ja poistui.
Agnes oli yksin. Oliko hän tehnyt oikein sysätessään hänet näin ilman muuta luotaan? Tulisihan koko perheen tulevaisuus turvatuksi, jos hän sitoisi itsensä sellaiseen omaisuuteen. Omaisuus, niin, se juuri oli oikea sana, sillä ihmistä ei hän ajatellut. Hän pani käden sydämelleen; se löi tyynesti ja tasaisesti. Ei, hän ei rakastanut häntä. Hänen kanssaan oli kylläkin hauska puhella, mutta hänen vaimokseen hän ei tahtonut tulla. Niitä oli tarpeeksi, jotka möivät itsensä rahasta. Hän ei tahtonut lisätä niiden lukua.
Ja hän alkoi tyynesti seuraavan opetustunnin, varmana siitä, että hän oli menetellyt oikein.
Frank meni suoraa tietä kotiin, missä hän tapasi äitinsä pukeutumassa lähteäkseen vieraisille. Hän tahtoi päästä heti selville siitä, oliko vanhemmilla todellakin jotain vastaansanomista siinä asiassa, ja hän kävi suoraan asiaan.
— Mitä sanoisit, äiti, jos minä menisin naimisiin Agneksen kanssa? — kysyi hän.
— Agneksen, minkä Agneksen?
— Tunnemmeko sitten useampia sen nimisiä? Luonnollisesti hänen, joka oli meillä.