— Jaha, niinkö luulet? — keskeytti mrs Plummer. — Tulevathan ne tänne suurissa joukoissa ja täyttävät depootit niin, että kunnon ihmiset tuskin saavat jalan sijaa. Heidän vaatteensa, heidän ruoka-arkkunsa haisevat pahalta, ja he laahaavat mukanaan likaisia kakaroita. Nehän lakaisevat kadut, puhdistavat lokaviemärit ja tekevät kaiken karkeamman työn, ne täyttävät kapakat ja vankilat. Ja sellaisia henkilöitä tahtoisit sinä vetää perheeseemme.
Frank oli tullut aivan tulipunaiseksi vihasta.
— Riittää jo, äiti! — huudahti hän koettaen kaikin voimin pysyä tyynenä. — Puhu sellaista, jota ymmärrät äläkä sekaannu muuhun! Isällä ja minulla on ollut skandinavialaisia työmiehiä sekä myllyssä että muualla; eikä meillä ole koskaan ollut parempaa eikä kelvollisempaa väkeä. Ja luonnollisesti niitäkin on monenlaisia. Jos ottaisit köyhän amerikalaisen työmiehen ja sanoisit: "katso, tällainen on amerikalainen kansallisuus!" Eikö se olisi suuri vääryys? Jos et olisi äitini, olisin vastannut sinulle aivan toisella tavalla.
Frank lähti katkeroittuneena ja löi mennessään oven kiinni. Mutta mrs
Plummer nousi ylpeästi vaunuunsa ja ajoi vierailuille.
Rouva Pryts hämmästyi kovin nähdessään asuntonsa ulkopuolella pysähtyvän komean vaunun ja siitä astuvan ulos silkkiin puetun naisen, livre-pukuisen neekerikuskin pidellessä ohjaksia. Hän meni itse avaamaan, sekä tunsi samassa tulijan Agneksen entiseksi emännäksi. Rouva Pryts oli ollut Plummerin talossa, vaikka hänet oli aina osoitettu kyökkiin Agneksen luo. Mrs Plummer oli tavattoman jäykkä ja arvokas.
— Otaksun, että olette rouva Pryts, sanoi hän, vaikka hän vallan hyvin tunsi hänet.
— Kyllä, ja te olette mrs Plummer; olenhan käynyt teillä, vastasi rouva Pryts ja avasi arkihuoneen oven.
Agnes ja hänen äitinsä olivat vuokranneet kaksi huonetta ja keittiön eräässä rauhallisessa ja kauniissa kaupunginosassa. Toinen huoneista oli heidän yhteisenä makuukammionansa ja toinen — arkihuone — oli hyvin iso ja aistikkaasti sisustettu. Suuri valokuvajäljennös Rafaelin madonnasta riippui seinällä. Mrs Plummerin silmät sattuivat heti siihen ja saadakseen sopivaa puheenainetta kysyi hän:
— Onko tuo jonkun teidän sukulaisenne muotokuva, mrs Pryts?
Rouva Pryts ei voinut olla naurahtamatta vastatessaan: