Agnes heitti leimuavan silmäyksen häneen, oikaisihe suoraksi, astui askeleen taaksepäin ja sieppasi tomuviuhkan, ollakseen valmiina lyömään.
— Te ette koske minuun! Hoitakaa te businessinne, minä hoidan omani!
Ja hän meni pystypäisenä ulos ovesta ja paiskasi sen kiinni.
Nuori Plummer seisoi siinä aivan ällistyneenä.
— Tulimmainen, kuinka ylpeä tyttö! — mutisi hän, pisti kädet housuntaskuihin ja meni ulos.
Kului joku aika ja koko tapaus näytti unohtuneen. Frank seurasi Agnesta katseillaan, kun hän passasi ruokapöydässä, mutta hän ei ollut tehnyt uutta yritystä lähestyäkseen häntä. Oli kesäkuu. Fanny-neiti oli kahdeksan päivää kestävällä vierailumatkalla erään ystävättären luona Minnetonkassa. Perhe istui juuri päivällispöydässä ja vanha Plummer otti vapauden röystellä oikein perinpohjaisesti, kun saapuvilla ei ollut ketään vierasta. Silloin toi eräs poika sähkösanoman mr ja mrs Plummerille. Se oli Chicagosta. Mrs Plummer tuli oikein levottomaksi, ja sillä aikaa, kun hänen miehensä kirjoitti kuitin ja toimitti pois pojan, oli hän jo repinyt sen auki ja lukenut. Mutta hänen kasvonsa saivat tyhmyyttä ja hämmästystä osoittavan ilmeen. Hän katseli ja käänteli sitä, silmäsi päällekirjoitusta, mutta ei tullut sen viisaammaksi. Sitten hän ojensi sähkösanoman miehelleen.
— Minä en ymmärrä sanaakaan, sanoi hän ja pudisti päätään.
— Etkö osaa lukea kirjoitusta? — sanoi hänen miehensä mahtavasti, asetti silmälasit könkkänenälleen ja otti sähkösanoman. Hän piti sitä päivää vastaan ja tuijotti siihen, mutta hänen kasvonsa saivat vähitellen samanlaisen ihmettelevän ja hämmentyneen ilmeen, kuin hänen vaimonsakin.
— Mitä tuhannen pentelettä…
— Vaiti, Plummer, älä kiroa, — sanoi hänen vaimonsa rauhoittaen.