Linner katseli Arnea, jonka kauniit silmät loistivat ihastuksesta puhetta kuunnellessaan.
— Näen, että hänellä on sielukin, eikä vaan sormet, sanoi Linner. — Lähettäkää hänet sunnuntaiaamupuolella luokseni, niin saamme pitää yhdessä jumalanpalvelusta. Ottakoon viulun mukaansa.
Daniel Nilsen katsoi poikaansa.
— Mitä sanot siitä, Arne. Arnen silmät loistivat.
— Minä tietysti tulen, koska herra Linner tahtoo olla hyvä…
— Mitään ei ole vielä päätetty, poikaseni, keskeytti Linner.
Rouva Pryts kysyi eikö Linner tahtoisi ottaa virkistystä ja viittasi toti-tarjotinta.
Linner pudisti päätään.
— Muistatte kai, mitä lupasin teille, rouva Pryts? Elkää asettako lasia janoisen huulille. Jos minä juon yhden lasin, olen hukassa. Kiitos! Tänä iltana juon vaan vettä, mutta huomena… Hän kohautti olkapäitään.
Kello oli lähemmä kaksitoista, kun seura hajosi. Linnerin kotiin tullessa suljettiin juuri kahvilaa. Viinuri kiersi oven lukkoon.