Dina vapisi.
— Tulkaa nyt kauniisti esille, älkääkä olko narri.
Voinette kai käsittää, että minulla on ikävä yksin noissa suurissa huoneissa, ja koska ette tahtonut tulla minun luokseni, täytyi minun tulla teidän luoksenne.
— En minä ole pyytänyt teitä tulemaan.
— Ei ole tapana pyytää ketään tulemaan vieraisille, vastasi Frank ja nauroi niin, että valkoiset hampaat loistivat. — Sanokaa nyt, miksi te kartatte minua.
— Siksi, että minä pelkään teitä.
— Pelkäätte minua? Olenko minä sitten varas tahi murhamies tahi ryöväri? Mitä minä ihmisparka olen tehnyt?
— Te vainoatte minua.
— Vainoan teitä? Sillä tavallako kiitätte minua siitä, että olen joskus saattanut teitä kotiin? Onko se vainoamista? Minä siis vainoan äitiäni saattaessani häntä teaatteriin ja isääni seuratessani häntä konttooriin?
Dina ei voinut olla nauramatta.