— Te teette pilaa kaikesta, sanoi hän.
— Paitsi yhdestä asiasta, nimittäin siitä, että ihailen teitä. Te olette mielestäni niin kaunis, Dina.
— Vai niin, olenko? — sanoi Dina punastuen.
— Jos minä olisin maalari tahi kuvanveistäjä, maksaisin suuren summan saadakseni teidät mallikseni, vastasi hän tarkastellen häntä kiireestä kantapäähän. — Te olette oikea luonnon mestariteos, Dina. Pynttäämättä ja pukeutumiskonsteittakin olette täydellinen ja sopusuhtainen. Kuinka somasti teidän päänne yhtyy pieneen, hurmaavaan kaulaan, kuinka suuret silmänne säihkyvät, kuinka keveä ja joustava onkaan käyntinne? Kaikki on niin peijakkaan… anteeksi, kuulette kai, että olen ollut taidenäyttelyssä ja seurustellut taiteilijain kanssa. Ja jos minä olisin kuvanveistäjä, lateleisin yhtä ja toista Venuksesta, lemmettäristä ja vanhoista kreikkalaisista jumalattarista, mutta nyt pääsette sitä rojua kuulemasta.
— Kuulkaa nyt, herra Plummer, nyt teidän täytyy mennä.
— Mennä? Eikö meillä ole ollut hauskaa? Tahtoisitteko mieluummin istua yksin?
— Mutta joku voi tulla.
— Ei kukaan tule vielä, kello on vasta kymmenen. Sanokaapas nyt,
Dina Nilsen, tahtoisitteko tulla mrs Plummeriksi?
— Sitä en voi sanoa.
— Onko teistä todellakin pesupunkan vieressä seisominen, vuoteiden laittaminen ja astiain peseminen niin hauskaa?