"Mitä hän nyt sinulta tahtoi?" kysyi Liv taas.
"Oi, ei se ollut mitään. Makaa sinä vaan noin ja anna minun katsella sinua, niin minä pian käyn tyyneksi jälleen".
Myöhemmin päivällä näki Liv hänen hoitavan lasta.
"Pojan nimi on Gunnar", sanoi hän, "hän kastettiin muutama kuukausi sitten".
Oli kuin Aslak olisi saanut pistoksen, hän katseli kysyvällä silmäyksellä Liviä, mutta Liv katseli häneen vakaasti, kertoen:
"Gunnar on hänen nimensä".
Aslak punastui, loi silmänsä laattiaan ja kuiskasi niinkuin itsekseen: "vai Gunnar". Hetken perästä meni hän ulos.
Liv nukkui niin rauhaisasti yöllä, että hän herätessään oli melkein terve. Aslak oli ensimmäinen, jonka hän näki. Hän oli tavallista kalpeampi ja näytti väsyneeltä.
"Nyt olet varmaankin valvonut tämänkin yön. Sinä vaivaat itseäsi minun tähteni".
"Mitä muuta olet sinä tehnyt kauan aikaa minun tähteni?" vastasi Aslak nyppien peitettä. "Paitsi sitä minä olen nukahtanut väliin, mutta nyt saat kohta aamiaista". Liv katseli häntä rakkaudella kun hän meni ulos, pani sitten kätensä ristiin ja rukoili hartaan rukouksen, kiittäen kaikesta armosta tähän hetkeen saakka. Hänellä oli niin paljon toivoa nyt että kaikki vielä kääntyisi hyväksi.