KUUDES LUKU.

Häät olivat parhaillaan. Tanssittiin, reimuittiin ja iloittiin. Torger oli tullut hyvälle tuulelle taas ja oli niin sukkela ja leikkisä, että häntä harvoin oli sellaisena nähty. Kari ei ollut mukana; hänelle tuli este juuri kun he olivat lähtemäisillään, hän ei siis voinut päästä mukaan, mutta jos kävisi laatuun, tulisi hän myöhemmin. Pappi oli kutsunut kansaa raamatunselitykseen muutamaan naapuritaloon. Sen hääväki tiesi, vaan ei siitä paljon lukua pitänyt. Häissä oli monta, joiden kasvot heidän sinne tullessaan olivat olleet ankarasti ryppyiset, mutta aikaa voittaen oli rypyt alkaneet hävitä, ja ihmiset tulivat entiselleen. Ensi hääpäivän yö oli jo kulumassa; juoksija[5] luisti ripeästi; Torger istui ilomielin ja soitteli sekä polki tahtia jalallansa. Silloin, ennenkuin tiesivät aavistaakaan, seisoi pappi tuvassa. Hän ei virkkanut sanaakaan, meni vaan muutaman penkin luo, nousi sen päälle seisomaan ja avasi raamatun, jota oli kantanut kainalossaan. Ja sitte hän luki äänellä semmoisella, että tupa tärisi: Niin sanoo Jesus: Minä tiedän tekos, ettet sinä kylmä etkä palava ole; oi, jospa kylmä taikka palava olisit! Sentähden ettäs penseä olet, ja et kylmä etkä palava, oksennan minä sinut suustani ulos. Sillä sinä sanot: minä olen rikas, minulla on ylellisyyttä enkä minä mitään tarvitse, ja et tiedä että olet viheliäinen ja kurja ja kylmä ja sokea ja alaston. Minä neuvon sinua ostamaan minun tulessa puhdistettua kultaani, jotta rikastuisit, ja valkeat vaatteet, joihin pukeutuisit, ettei alastomuutesi häpy näkyisi, ja voitele silmäsi silmävoiteella, että näkisit. Joita minä rakastan, niitä minä myös nuhtelen ja kuritan; niin ole siis ahkera ja tee parannus.[6] Ja nyt rupesi hän sitä selittämään, niin että tupa tulta iski. Häävieraat seisoivat kuin naulatut, pojat pitivät vielä kukin tyttöänsä kädestä kiinni tanssin perästä. Toisistaan katsoivat he pappiin; kuoleman hiljaisuus vallitsi tuvassa. Ja pappi seisoi tuossa hehkuvin kasvoin, huusi ja pui nyrkkiä kirjaa vasten: se oli tuomiopäivänsaarna. Lattia ikäänkuin kohosi niiden kanssa, jotka siinä seisoivat, ja jyrkkäystä alas mentiin. Joka vasaran-isku papin kädestä lankesi niin että kirveli, pappi näki kuinka ihmiset kauhistuivat, kuinka nuo suorat selät kumartuivat, kuinka moni uupui alas penkille ja peitti kasvonsa. Viimein rupesi naisjoukosta kuulumaan itkua ja ähkinää. Mutta pappi pitkitti: "Elämän pitäisi olla ristin tietä, meidän pitäisi seurata Jesuksen jälkiä. Tekivätkö he niin? seurasivatko he tänä iltana Jesuksen jälkiä? luulivatko he hänen kulkeneen leikkilöissä ja tanssiloissa? luulivatko he hänen juoneen itsensä juovuksiin oluesta ja paloviinasta ja hoiperrelleen humalaisena ympäri? Voi, ei! Voi teitä, jos ette käänny! ja voi, voi häntä, joka houkuttelee teitä syntiin, häntä, joka istuu tuolla, pahan omantunnon satuttamana!"

Kaikkien silmät kääntyivät sinne, mihinpäin pappi viittasi. Siinä istui Torger penkillä lumivalkeana ja hampaat yhteen purtuina; viulu oli hänen polvillansa. "Voi häntä, sillä hän on pahain henkien vallassa. Te puhuitte herkkä-uskoisuudessanne ihmisistä, joita metsänpeikot ja noidat ovat lumonneet. Ei, yksi ainoa löytyy, joka osaa lumoa ihmisiä, ja se on perkele itse. Ja tuo tuolla on lumottu, perkele on niin kääntänyt hänen silmänsä, että hän luulee pahaa viattomaksi ja hyväksi, perkele on niin tunkeutunut hänen sormiinsa, että niitä syhyttää ja kutkuttaa halu päästä jouseen ja kieliin kiinni, se on vääntänyt niin nurin hänen korvansa ja mielensä, että nuo syntiset laulut ja tanssit tuntuvat hänestä soivan kuin Jumalan enkelien äänet. Mutta voitele silmäsi silmävoiteella, että näkisit! Sillä tiedä, sinä sokaistu miesparka, että ennenkuin sinut soitetaan vuoresta kirkonkellolla, ennenkuin sinä lyöt viulusi rikki ja alat viettää hyödyllistä elämää, ennen ei sinulla ole mitään parantumisen mahdollisuutta. Niin, ennenkuin te kaikki heitätte pois leikit ja tanssit ja käännytte siihen, mikä parempi on, ennen ette ole Jesuksen omia. Te olette oksennetut ulos hänen suustansa. Ja muistakaa se, ystävät, että sinä suurena tuomiopäivänä ei kysytä kuinka monta tanssia olet tanssinut tahi kuinka monta ryyppyä olet ryypännyt, vaan silloin kysytään oletko Jumalan lapsi vai et". Samassa löi pappi kirjan kiinni ja meni joutuin ulos; hän ei katsonut oikealle eikä vasemmalle puolelle.

Tuvassa oli hiljaa kuin haudassa. Ei kukaan uskaltanut olla ensimmäinen liikkumaan. Olisi kuullut neulan putoamisen lattialle. Silloin hypähti Torger pystyyn penkiltä.

— Hei, tuokaa tänne ryyppy! huusi hän — ja yksi vielä — ja yksi iso vielä, jolla nielasen papin. Jos minun nyt pitää olla piru, niin tulen myöskin soittamaan sen saatanan hyvästi. Sen sanottuaan hän otti viulun, pani pään kallelleen, silmät kiinni ja rupesi soittamaan. Ja se oli soittoa se! Semmoista ei koskaan vielä oltu kuultu. Se alkoi vienosti, ikäänkuin rukoillen ja valittain, mutta sitte se lyöttihe huimaksi ja nauravaksi polskaksi. Se koveni kovenemistaan, hurjeni hurjenemistaan. Se soi niinkuin syystuuli vonkuu vuorenrotkoissa, niinkuin ukkonen käy ja vyöreet vierivät, ja viimein oli kuin kaikki helvetin henget olisivat päässeet irti ja kiitäneet eteenpäin ruoskilla huiskien; kuului ikäänkuin hädässä olevan voihkaavia huutoja. Ja Torger ei kuullut eikä nähnyt mitään ympärillänsä, sillä nyt hän taas oli vuoressa. Ja kaikki pienet pirut tulivat hyppien ja kierrellen taas hänen päällensä, niinkuin ne nauroivat ja nykivät häntä ja tahtoivat aivan syödä hänet: — hoi, nyt hän on kiinni! nyt hän on kiinni! Torger loihe juoksemaan, ne perässä; siitäkös juostiin peräkanaa ylt'ympäri. Torger ähki apua saadakseen, ja silloin hän näki Karin seisovan vuorenhuipulla. Hän pyrki ulos, ulos hänen luokseen; silloin halkesi vuorenseinä, ja keskellä halkeamaa seisoi pahahenki leimuavissa vaatteissa. Ja se irvisti Torgeria vastaan ja ojensi karvaiset, kynsillä varustetut kätensä hänen tarttuaksensa ja huusi: hyvä, nyt voit soittaa, pikku poikaseni! — — —

* * * * *

Seuraavana aamuna auringon noustessa istui pappi poltellen aamupiippuansa sen talon puutarhassa, jossa hän oli ollut yötä. Hän ei ollut saanut nukkua ja oli sen vuoksi noussut tavallista aikaisemmin ylös. Hän istui penkillä kaivellen maata kepillänsä, ja koira makasi muristen hänen jalkainsa juuressa. Oli kirkas kesä-aamu, aurinko paistoi iloisesti ruohokolle, linnut lauloivat pensaissa, pääskyset lentelivät visertäen katonrajaan ja siitä alas. Oli kuin Jumalan rauha ja armo olisi paistanut seudun päälle. Mutta ne ajatukset, jotka liikkuivat papin mielessä, eivät olleet lempeitä. Hän ajatteli itsekseen niitä sanoja, joita aikoi käyttää pyhäsaarnassaan, kuinka ne parahiten iskisivät ihmisiin. Västäräkki tuli hyppien ihan likelle hänen jalkojansa, mutta pappi istui synkkänä, huulet huipullaan, mietti ja survasi toisinaan sauvansa kovasti hiekkaan.

Silloin kolisi rattaat puutarhan vierustaa eteenpäin, ja ne ajoivat niin kummallisen hiljaa ja varovaisesti, kuin olisi niissä kuletettu sairasta. Pappi meni pihan puolelle päin. Rattailla makasi jotain peitteen alla. Pappi kysyi mitä se oli. Peite vedettiin pois, ja siinä makasi Torger soittaja kalpeana, aivan kuin kuolleena. Kun hän tunsi raittiin aamutuulen puhaltavan ohimoillensa, heräsi hän, liikahti ja katsoa tuijotti kummastuneena ympärilleen. Silloin hän näki papin kasvot lähellään. Kulki kuin väristys hänen ruumiinsa läpi, nousi toisen käsivartensa nojaan, käänsi kalmankalpeat kasvonsa pappiin päin ja pui hänelle nyrkkiä. Sitte hän taas vaipui alas ja sulki silmänsä — Hän soitti niin kauvan viime yönä sen perästä kuin sinä[7] olit mennyt pois, kuiskuttivat ne, jotka olivat häntä kulettamassa, että meidän vihdoin viimein täytyi repiä viulu hänen käsistään, ja silloin hän kaatui lattiaan ja meni ihan tainnoksiin. Sitte kaasimme muutamia ryyppyjä hänen suuhunsa, vaan hän ei kuitenkaan tahtonut virvota.

— Voi kurjaa miesparkaa, sanoi pappi, katsoa tuijotti uhriansa ja puhalsi savua suustaan. — Katsokoon Jumala armollisesti puoleensa ja antakoon hänen kerran päästä paremmalle tielle.

Kuultuaan ratasten seisahtuvan tuvan viereen tuli Kari ulos. Hän kalpeni nähdessään mitä niissä oli, vaan tointui taas heti. — Pankaa hänet tuvan vuoteesen, niin saatte kiitokset, virkkoi hän. Niin Kari asetti hänet hyvästi makaamaan ja kysyi sitte miehiltä kaikkia, mikä oli tapahtunut. Saatuansa tietää kaikki mitä tahtoi, aina niihin sanoihin asti, joita pappi oli käyttänyt, hän kiitti heitä avusta ja meni tupaan. Hän astui vuoteen pielen viereen, pani kätensä ristiin sen ympärille ja rukoili hiljaa. Sitte hän pyyhkäsi pois kyyneleen silmästänsä, otti kutimensa ja istuutui vuoteen viereen miehensä luokse.