Vasta aamulla hän heräsi ja hieroi silmiänsä, kummastellen missä oli ja muistellen kuinka oli tullut. Nyt hän muisti sen. Tiellä seisoi vanha vaimo ja katsoa töllötti häneen.
Selässä akka kantoi risutakkaa, jonka oli metsässä koonnut. Hän jäi ensin tielle tuijoittamaan Marit'iin, vaan sitten tuli hän lähemmäksi.
"Ei, Jumal' auttakoon! Eikö se ole tuomarin Marit?" sanoi hän, katsoa tuijoitti ja pudisti päätänsä.
Marit ei ollut sitä kuulevinaan, eikä vastannut mitään.
"Onko hän nyt sinut hyljännyt", jatkoi akka ja tirkisti ihan Marit'in kasvoihin, "ja sitten herrasihmiset ovat ajaneet sinut ulos? Ha — ha — ha — vaan enkö sitä jo sanonut?" Ja akka nauroi niin että vapisi ja taputti Marit'ia olkapäälle. Sitten rupesi hän laulamaan:
"Ja mies tuo vaan lensi ilman muuta
Ja neitoselle hän tuppas' suuta,
Hän tuppasi kerran, tuppas' kaks,
Ei neitonen tullut pahemmaks".
"Niin — niin — kaikenlaista merellä tapahtuu, sanoi hyle, kun sitä ammuttiin silmään, ja jos kovan sijan itsellensä valmistaa, niin saapi maata sen mukaan. Vaan sentähden ei ole hirteen mentävä. Tänään minä, huomenna sinä. Pyytölinnut eivät viisastu: ne lentävät pihlajamarjoja syömään ja joutuvat joka vuosi pyydyksiin, ja turha olisi valittaa siitä". Akka kävi ja jutteli itsekseen kunnes oli tiellä taas. "Tule nyt", huusi hän Marit'ille, "niin saat ruokamurusen. Olet kaiketi nälkäinen, arvaan minä, ja ehkä et ole hienompi nyt kuin että voit istua Gunhild'in töllissä".
Marit nousi ja seurasi, vaan ei sanaakaan vastannut. Akka miellytti Marit'ia samalla kuin hän kammoitti. Gunhild meni kappaleen matkaa takaisin samaa tietä, jota myöten Marit oli tullut, kunnes seisahtui erään kiviroukkion edessä, joka oli puoli-mädänneellä ovella varustettu. Tämän oven rei'ät olivat huolellisesti savella ja sammaleilla paikatut. Gunhild nosti ha'an ja meni sisään.
"Ole varoillas", sanoi akka Marit'ille, "kyllä saat kumartua, tämä mökki ei ole tehty hienoja varten".
Hän heitti takansa nurkkaan ja rupesi käsiänsä hieromaan. "Niin, tässä näet koko juhlasalin", jatkoi hän kun Marit katseli ympärillensä, "suuri se ei ole, mutta se on hyvä. Tässä minä istun kuin rotta lävessään ja nauran sekä papille että voudille ja kaikille muille kissoille. Niin, totta tosiaan se saisi kärsälleen, joka pyrkisi tänne nuolemaan". Akka nauroi taas ja rupesi laulamaan.