"Enpä olekaan — kissaa ei mielellään hiirenpesään päästetä", vastasi
Marit.
"Onko niin hullua kuultu. Jospa olisin tiennyt siitä, niin minä kyllä —"
"Mitä olisit tehnyt?"
"Mitäkö olisin tehnyt? Minä olisin merkinnyt Baard'ia, jotta hän olisi päässyt seisomasta alttarin edessä tänä päivänä. He pilkkaavat meitä, äiti, he pilkkaavat meitä".
"No" niin, pienet astuvat hameenhelmoillemme, suuret sydämillemme".
"Mutta me tahdomme — onko totta mitä kerrotaan sinusta ja Baard'in isästä?" kysyi Vigleif yht'äkkiä ja jäi seisomaan äidin eteen.
Marit'in silmät suurenivat ja hän nosti päätään katsellen poikaa.
"Kuka siitä kertoo?" kysyi hän vitkastellen.
Vigleif ei kärsinyt äidin terävää silmäystä, hän otti veitsen pöydältä ja rupesi kynsiänsä leikkaamaan.
"Oh, Gunhild se kerran jutteli jotakin semmoista", sanoi hän.