Vigleif jyskytti ovea.
"Avaa, kuuletkos! Minun on jano!"
"Hys — täällä on sairaita", kuiskasi Eli avaimen lävestä. "Sinä et saa olutta tänä yönä".
"Hm!" — kuului vaan, ja ulkopuolella oli hetkeksi ääneti. Eli kuunteli, hän kuuli askeleita joltakin, joka käveli, ja hän aikoi juuri hiipiä vuoteellensa jälleen, kun hirveä jyrinä kuului ja ovi kaatui tupahan ja Vigleif astui sen ylitse, ylpeänä kuin kuningas.
"Suo anteeksi, sisar, että astun näin rohkeasti sisään — vaan tahdotkos nyt antaa mulle olutta?"
"Kyllä saat", vastasi Eli tyynesti, heitti hameen päällensä ja meni kellariin olutkannua täyttämään.
Vigleif horjui tuolille. Hän kävi istumaan, heitti lakin pöydälle ja pyyhki hien otsaltansa.
Eli tuli takaisin ja ojensi hänelle kannun.
"Missä on Baard?" kysyi Vigleif.
"Hän on kauppamatkalla", vastasi Eli, joka oli istunut penkille vastapäätä veljeänsä. Vigleif joi.